Jääpuikot kuin tuulikellot

Lokakuu tuoksuu jo hieman talvelle. Yön pimeys laskeutuu aiemmin ja nuo tunnit tuovat ilmaan rapeuden. Kotipihan kesäkukat hiipuvat lopullisesti ja koleat tuulenpuuskat kuorivat pensaiden ja puiden väriloiston. Talvi hiipii pikku hiljaa sielun sopukoihin.   

Vapaa vesi saa myös uusia muotoja. Puiset pihapaljut pääsevät huilaamaan ja kaupunkien vesialtaan tyhjennetään viimeistään tässä vaiheessa. Välillä altaisiin ehtii ilahduttamaan ihmisiä veden eri muodot. Jäähile kimmeltää vedenpinnalla aurinkoa uhmaten ja jääpuikot asettuvat riviin kuin tinasotilaat. Terävinä kertomassa talven saapumisesta. Ja toisaalta heleinä kuin tuulikellot tuomassa herkkiä sävyjä kylmenevään säähän.

Nuo jääpuikot tuovat minulle mieleen aina lapsuuden ja pihapiirin lapsien yhteisen harjanvarsishown. Kuka osasi tiputtaa räystäästä sen suurimman puikon? Toivoen, että se pysyisi ehjänä alastullessaan. Sille hurrattiin yhdessä.