Lootuksen kukan salaperäinen olemus


Lootuksen kukka on kiehtonut minua vuosia. Sen kauneus on salaperäistä. Minut tämä kukka huumaa ja vie jonnekin kauas olemuksellaan. Sain kuvan lootuskynttelikön mieheltäni 30-vuotislahjana. Olemme olleet yhdessä tänä keväänä 30 vuotta. Pitkä aika, joka on ajanvirrassa keinahdellut vinhaa vauhtiä tähän hetkeen. Lootuksella on minulle entistä syvempi merkitys.

Tämä tuikkulootus muuttaa olemustaan vuorokauden mukaan. Aurinkopaisteessa se on lähes läpikuultava, hento, elämää täynnä kuin nuori heräävä keijutyttö. Illan tullen siihen tulee syvyyttä ja voimaa. Se kasvaa ja seisoo vahvana. Ja silloin, kun tuikku liekillään tuo lämmön ja elävän valon, herää lootus syvimpään olemukseensa. Lootuksen sydän herää tuikkimaan maagista valoa, jota katsellessa kaikki muu häviää ympäriltä. On vain se hetki ajattomassa ajassa. Läsnä yhtä aikaa mennyt, tämä hetki ja tuleva. 

Toivottavasti jokaisella on oma lootuksensa, jonka äärellä voi pysähtyä ja vaeltaa ajassa paikkoihin, joihin juuri sillä hetkellä on tarkoituskin päästä. 

Latojen mystiikka kiehtoo minua



Minua ovat aina puhutelleet vanhat ladot. Niissä on mielestäni aitoa yhteisöllistä suomalaishenkeä ja rehellistä vahvuutta, mikä on suurelta osin kadonnut nyky-yhteiskunnan myötä. Latojen tarinat ovat moninaiset Ne ovat palvelleet sukupolvesta toiseen antaen suojaa ja kaunistaen maisemaa, josta voimme vieläkin nauttia. Edelleen ne hoitavat tehtäviään samalla lujuudella kuin 100 vuotta sitten. 

Ladot tarjoavat myös levähdyspaikan. Ne henkivät hyvää energiaa, joka saa ihmisen pysähtymään, rauhoittumaan ja juurtumaan. Ladon sisällä on oma maailmansa, jollaista ei löydä mistään muualta. Sisään astuessaan astuu aikakuplaan, jossa voi aistia menneen ja olevan. Se on aisteja avaava kokemus, joka vahvistaa mieltä ja rentouttaa kehoa. Ladossa läsnäolo vahvistuu ja oma sisäinen maailma aukeaa.

Minulle tulee ladoista mieleen myös mustavalkoisten suomielokuvien sykähdyttävimmät kohtaukset. Rakkaus ja epätoivo on esitetty heinälatomystiikan avulla vuosikymmenien ajan. Se saa miettimään mitä kaikkea ladoissa onkaan tapahtunut ja mitä ne merkitsevätkään minua vanhemmille sukupolville.

Tekemisen riemu



Esikoiseni on kuvannut oikeastaan koko elämänsä; enimmäkseen eläimiä ja luontoa. Toinen rakas harrastus on ratsastaminen ja sen mukana tullut kaikenlainen hevosiin liittyvä toiminta. Äitinä on ilo nähdä esikoisen kehittyminen ja intohimon palo asioihin. Tämän tiimoilta syntyi yhteinen ajatus vuonna 2016 järjestää valokuvanäyttely esikoiseni kuvista, jotka hän kuvasi Islannissa töissä ollessaan. Tämä kaikki on yhdistänyt meitä paljon ja huomenna on se hetki, jolloin näyttely on totta. 

Molemmat olemme oppineet paljon tällä yhteisellä matkalla kohti näyttelyä. Työtunteja ei olla laskettu, sillä tässä on saanut yhdistää molempien intohimoja ja mikä parasta kasvaa yhdessä monessa asiassa. Organisointitaito on kehittynyt entisestään, uusien yhteistyökumppanien löytäminen ja yhteistyö on tuonut iloa, suunnittelutyö ja lopulta kaiken nivominen yhteen kuvien kehystämisenä koko perheen voimin on ollut hieno matka yhdessä ja yksilöinä. Olemme oppineet toisistamme uusia asioita, löytäneet itsestämme uusia taitoja, puhaltaneet yhteen hiileen ja saaneet myös useita ystäviä mukaan prosessiin. Kiitos tästä kaikille.

Kaikesta tästä on lämmin tunne sydämessä. Kun päättää tehdä jotain ja vie sitä eteenpäin askel askeleelta, tehden yhteistyötä, kunnioittaen kaikkien osaamista ja nauttien yhteistyöstä, on lopputulos paras kiitos. 

Elämä pysäyttää värien ja tapahtumien edessä



Läheiset ihmiset ja ystävyys ovat minulle elämäni kivijalka. Eilinen auringonlasku loi sykähdyttävät puitteet ystävyydelle, muistelemiselle ja läsnäololle. Nuo helmiäispilvet auringonkajossa elähdyttivät kaiken ympärillään. Helmiäispilvien loistokkaat värit saivat sydämeen lämpimän olon. 

Sain jakaa tämän kauneuden esikoiseni kanssa. Molemmat kuvaten jaoimme yhteisen hetken juuri siten, miten kaksi intohimoista kuvaajaa sen tekee. Etsien kauneinta kohtaa, löytäen sen välillä juuri samasta paikasta. Väistellen toistemme näkymää, kuvaten, ihaillen. Ja lopulta yhdessä todeten miten kaunista, miten kaunista.

Tämän kuvan omistan omalle isälleni ja äidilleni, joilla juuri nyt on 55 yhteisen avioliittovuoden jälkeen risteyskohta. Aivoinfarkti pysäytti ja nyt he, kuten me vierellä tukien, menemme eteenpäin päivän kerrallaan. Nauttien jokaisesta edistysaskeleesta ja yheisestä hetkestä. Rakkaus on, rakkaus on.

Talvipäivä vie saareen


Talvi tuo mahdollisuuden mennä saareen ilman venettä. Auringonpaisteisena päivänä pakataan eväät reppuun, otetaan pulkka mukaan ja suunnataan järvenjäälle nauttimaan. On rauhoittavaa seurata pilkkijöiden ajatonta ja hypnoottista harrastusta. Toisinaan he jättävät kaloja jäälle. Silloin koirilla on ilo irti ja nenä ohjaa heidän kulkuaan. Taattu välipala hotkaistaan vauhdilla ettei vaan oma ihminen tule ryöstämään herkkusaalista.

Saareen saapuminen on juhlava hetki. Nuotion sytyttäminen on ikiaikainen rituaali, jota jokainen seuraa hiljaisen lumoutuneena. Tuon jälkeen lapset kirmaavat usein tutkimaan saaren mahdollisuuksia aikuisten rauhoittuessa yhteiseen keskusteluun. Jossain vaiheessa nuotion liekit vievät ajatukset sisäiseen maailmaan; ollaan läsnä yhdessä ja itselle. Sanaton yhteys on voimakas tuossa hetkessä.

Tulenliekki lepattaa leikitellen ja houkuttelee lopulta lapsetkin yhteiseen eväshetkeen ja lämmittelemään. Nuotiolla on ihmeellinen voima vetää ihmiset yhteen. Se lumoaa aina,

Hyppyenergiaa ja marsuvauvahypnoosia


Ihmisen mieli virkistyy mitä erikoisemmista asioista. Meille yksi suuri ilonaihe, joka virkistää mielen ja rentouttaa kehon, on meidän marsuvauvat. Oi sitä ilon ja riemun määrää mitä kaksi pienenpientä olentoa tuovatkaan tullessaan. Heitä katsellessa aika pysähtyy ja sydän kierähtää kiepille sulkeakseen tuon lämpimän värähtelevän tunteen sisäänsä. 

Alkupäivien arkailun ja tutustumisen jälkeen pojat ovat ottaneet kodin haltuunsa. Pitkiä unia vierekkäin köllötellen, kujerrusta ja kimakoita kiljahduksia, antaumuksellista heinänmumellusta ja sitten se villi. Tuo villi saa ilolihakset hytkymään ja poskipäät kohoamaan hymyn hyväillessä koko kehoa. Hyppyenergiaa piisaa kuin popkornipadassa konsanaan. 

Marsuvauvahypnoosi on vahva lääke talviajan hämärän unettaviin tunteihin. Liika-annostusvaaraa ei ole, mielelle. Hymy- ja naurulihasten osalta suosittelen asteittaista annoskoon suurentamista.

Luonnon hyvä energia


Luonto on aina oma itsensä kantaen energiaa, jossa on hyvä olla. Valkea huntu puiden oksilla luo valon ja varjon, jossa auringonsäteet lepäävät. Jossain voin kuulla rapinaa. Ihmisenä seison kaiken keskellä ja olen. Se riittää. 

Veden virtaava voima, lumen ja jään pyrkiessä kahlitsemaan sen pintaa, hypnotisoi.  Kuin tahdonvoimalla vesi pitää pintansa ja raivaa tietään kohti uutta ulappaa. Se ei pysähdy miettimään valta-asetelmia tai todennäköisyyksiä vaan  luottaa voimaansa päästä eteenpäin. Ihmisenä seison sen äärellä ja olen. Se inspiroi.

Puiden oksien graafisuus auringonsäteiden leikitellessä niiden lumihuntuisilla oksilla odottaa oravaa puistelemaan tuota hiljaisuuden äänekästä olemusta. Oravan leikki puidenrunkojen rapisuttajana ja oksiston pörröhäntäisenä heiluttajana saa puut elämään uudella tavalla. Lumen hento olemus löytää uuden muodon tupsahdellessaan oksilta alas oravan tanssin tahtiin. Aurinkokin siinä häkeltyy kysyen mihin nyt suuntaan säteilevän voimani lumen hennoilla sakaroilla. Ihmisenä seison aivan hiljaa ja olen. Se rentouttaa.

Ja lumi metsässä rauhoittaa kokonaisuuden. Sen alla luonto saa levätä, kerätä voimia uuteen kukoistukseen. Ja samalla kukoistaa tuossa kauniissa sinivalkeassa hämyssään. Ihmisenä olen tuon kaiken keskellä pieni osa kaunista kokonaisuutta. Hiljaa. Nauttien. Se riittää.