Tutustumisen kautta rakkauteen




Pieni koiranpentu on aina uusi haaste, uusi elävä olento, johon tutustua ja luoda hyvä vuorovaikutussuhde. Suhteen luominen vie aina oman aikansa ja tämän vinkeän aussipennun kanssa alkutahdit tuntuivat hyvin haastavilta ja pentu jopa vieraalta. Toki kyseessä on esikoiseni koira, jonka saimme hoitoon luoksemme 4 kuukaudeksi. Tätä ennen olimme yhdessä joulunseudun, jolloin haimme pennun kasvattajalta ja yhteinen elämäntaival alkoi.

Pienenä karvapallerona neiti näytti jo luonteensa. Pieni, ehtiväinen ja erittäin määrätietoinen alfanaaras oli tullut elämäämme. Suloinen ulkokuori kätki sisälleen melkoisen naskalihampaan, joka tykkäsi hajottaa ihan mitä vaan minkä hampaisiinsa sai. Sekaan mahtui niin kenkiä, sängynpäätyjä kuin erilaisia voideputkiloita ja hygieniatarvikkeita. Myös meidän nilkat olivat koetuksella, kun neiti yritti luonteenomaisesti paimentaa laumaansa.

Tähän kuvahetkeen minun ja Eon suhde on lämmin, syvä ja molemminpuolinen. Eowyn on vienyt täysin sydämeni ja aamuhalit sekä iltavilli kuuluvat elämäämme. Yhteiset kävelyretket ja metsävillit saavat minut hymyilemään sielunsyvyyksiin saakka. Yhteinen tutustuminen on tuonut meidät tähän hetkeen, missä tietää mitä tuo pieni hassu eläin tekee seuraavaksi. Kuten tässä kuvassa... yhtäkkiä Eowyn huomasi olevansa järvessä ja pinkaisi peruuttaen sieltä kiireellä pois, juosten pitkin mustikkapuskia häntä torvella. Poskeni kipeytyivät naurusta. Kuinka tätä hassuttelijaa rakastankaan.

Luonnonhelmassa


Sukumme mökki on minulle paikka, jossa voin nauttia luonnonhelmassa, kaukana kaupungin äänistä, hiljaisuudesta, tuoksuista ja uskomattoman rikkaasta äänimaisemasta. Täällä tunnen olevani osa luontoa, sen ikiaikaisuutta ja kauneutta. Kukat tuoksuvat, lintujen lauluun ei sekoitu kaupungin ääniä ja mökin rauhoittava olemus yhdistää minut sukupolviin ennen minua. 

Sielu rauhoittuu. Kauneus ympäröi. Minä olen yhtä luonnon kanssa ajattomassa maisemassa.

Elämäntilanteiden muutos ja omat voimanlähteet

Kevät on ollut monitahoinen ja vienyt mukanaan. Blogi on joutunut väistämään elämäntilanteiden muututtua lähipiirissäni ja itselläni. Mukaan on mahtunut paljon surua, uuden oppimista ja onneksi myös isoja iloisia asioita.

Tämän kuvan otin hengähdystaukoreissullani huhtikuun lopulla kotikonnuillani Kallaveden rakkaissa rantamaisemissa. Siellä sieluni lepää ja aika pysähtyy hetkeksi. Istuessani kallioilla mieli vaeltaa ajassa menneeseen; lapsuuden muistoihin ja nuoruuden vuosiin - aikaan kun maailma tuntui suurelta valloitettavalta seikkailulta. Tämä on tankkauspaikkani, sieluani silittävä muistojen koti.

Tänään tässä hetkessä katson jo kesään ja puutarhatäti minussa on jo vahvasti kyynärpäitä myöten mullassa. Kun saa tankata itseään eri tavoin, on heikkonakin hetkenä vahva näkemään tulevaisuuteen ja uskomaan hyvään. Minulle tankkaus tapahtuu lapsuudenmaisemissa hiljentyen ja puutarhassa möyrien. Mitkä ovat sinun voimanlähteesi?

Lootuksen kukan salaperäinen olemus


Lootuksen kukka on kiehtonut minua vuosia. Sen kauneus on salaperäistä. Minut tämä kukka huumaa ja vie jonnekin kauas olemuksellaan. Sain kuvan lootuskynttelikön mieheltäni 30-vuotislahjana. Olemme olleet yhdessä tänä keväänä 30 vuotta. Pitkä aika, joka on ajanvirrassa keinahdellut vinhaa vauhtiä tähän hetkeen. Lootuksella on minulle entistä syvempi merkitys.

Tämä tuikkulootus muuttaa olemustaan vuorokauden mukaan. Aurinkopaisteessa se on lähes läpikuultava, hento, elämää täynnä kuin nuori heräävä keijutyttö. Illan tullen siihen tulee syvyyttä ja voimaa. Se kasvaa ja seisoo vahvana. Ja silloin, kun tuikku liekillään tuo lämmön ja elävän valon, herää lootus syvimpään olemukseensa. Lootuksen sydän herää tuikkimaan maagista valoa, jota katsellessa kaikki muu häviää ympäriltä. On vain se hetki ajattomassa ajassa. Läsnä yhtä aikaa mennyt, tämä hetki ja tuleva. 

Toivottavasti jokaisella on oma lootuksensa, jonka äärellä voi pysähtyä ja vaeltaa ajassa paikkoihin, joihin juuri sillä hetkellä on tarkoituskin päästä. 

Latojen mystiikka kiehtoo minua



Minua ovat aina puhutelleet vanhat ladot. Niissä on mielestäni aitoa yhteisöllistä suomalaishenkeä ja rehellistä vahvuutta, mikä on suurelta osin kadonnut nyky-yhteiskunnan myötä. Latojen tarinat ovat moninaiset Ne ovat palvelleet sukupolvesta toiseen antaen suojaa ja kaunistaen maisemaa, josta voimme vieläkin nauttia. Edelleen ne hoitavat tehtäviään samalla lujuudella kuin 100 vuotta sitten. 

Ladot tarjoavat myös levähdyspaikan. Ne henkivät hyvää energiaa, joka saa ihmisen pysähtymään, rauhoittumaan ja juurtumaan. Ladon sisällä on oma maailmansa, jollaista ei löydä mistään muualta. Sisään astuessaan astuu aikakuplaan, jossa voi aistia menneen ja olevan. Se on aisteja avaava kokemus, joka vahvistaa mieltä ja rentouttaa kehoa. Ladossa läsnäolo vahvistuu ja oma sisäinen maailma aukeaa.

Minulle tulee ladoista mieleen myös mustavalkoisten suomielokuvien sykähdyttävimmät kohtaukset. Rakkaus ja epätoivo on esitetty heinälatomystiikan avulla vuosikymmenien ajan. Se saa miettimään mitä kaikkea ladoissa onkaan tapahtunut ja mitä ne merkitsevätkään minua vanhemmille sukupolville.

Tekemisen riemu



Esikoiseni on kuvannut oikeastaan koko elämänsä; enimmäkseen eläimiä ja luontoa. Toinen rakas harrastus on ratsastaminen ja sen mukana tullut kaikenlainen hevosiin liittyvä toiminta. Äitinä on ilo nähdä esikoisen kehittyminen ja intohimon palo asioihin. Tämän tiimoilta syntyi yhteinen ajatus vuonna 2016 järjestää valokuvanäyttely esikoiseni kuvista, jotka hän kuvasi Islannissa töissä ollessaan. Tämä kaikki on yhdistänyt meitä paljon ja huomenna on se hetki, jolloin näyttely on totta. 

Molemmat olemme oppineet paljon tällä yhteisellä matkalla kohti näyttelyä. Työtunteja ei olla laskettu, sillä tässä on saanut yhdistää molempien intohimoja ja mikä parasta kasvaa yhdessä monessa asiassa. Organisointitaito on kehittynyt entisestään, uusien yhteistyökumppanien löytäminen ja yhteistyö on tuonut iloa, suunnittelutyö ja lopulta kaiken nivominen yhteen kuvien kehystämisenä koko perheen voimin on ollut hieno matka yhdessä ja yksilöinä. Olemme oppineet toisistamme uusia asioita, löytäneet itsestämme uusia taitoja, puhaltaneet yhteen hiileen ja saaneet myös useita ystäviä mukaan prosessiin. Kiitos tästä kaikille.

Kaikesta tästä on lämmin tunne sydämessä. Kun päättää tehdä jotain ja vie sitä eteenpäin askel askeleelta, tehden yhteistyötä, kunnioittaen kaikkien osaamista ja nauttien yhteistyöstä, on lopputulos paras kiitos. 

Elämä pysäyttää värien ja tapahtumien edessä



Läheiset ihmiset ja ystävyys ovat minulle elämäni kivijalka. Eilinen auringonlasku loi sykähdyttävät puitteet ystävyydelle, muistelemiselle ja läsnäololle. Nuo helmiäispilvet auringonkajossa elähdyttivät kaiken ympärillään. Helmiäispilvien loistokkaat värit saivat sydämeen lämpimän olon. 

Sain jakaa tämän kauneuden esikoiseni kanssa. Molemmat kuvaten jaoimme yhteisen hetken juuri siten, miten kaksi intohimoista kuvaajaa sen tekee. Etsien kauneinta kohtaa, löytäen sen välillä juuri samasta paikasta. Väistellen toistemme näkymää, kuvaten, ihaillen. Ja lopulta yhdessä todeten miten kaunista, miten kaunista.

Tämän kuvan omistan omalle isälleni ja äidilleni, joilla juuri nyt on 55 yhteisen avioliittovuoden jälkeen risteyskohta. Aivoinfarkti pysäytti ja nyt he, kuten me vierellä tukien, menemme eteenpäin päivän kerrallaan. Nauttien jokaisesta edistysaskeleesta ja yheisestä hetkestä. Rakkaus on, rakkaus on.