Omat juuret tasapainon tukipilareina


Sunnuntai. Mielenrauha. Taustalla soi Aki Sirkesalo ja ajatukset kantautuvat omaan lapsuuteen mummojen kesäpaikkaan. Mummojen kesäisen elämäntavan voi vieläkin aistia tuossa satavuotiaassa hirsimökissä. Heidän läsnäolonsa ja tuo ajaton tunnelma, joka loi turvallisuutta ja tyyneyttä, on edelleen läsnä. 

Lehtien vuosikerroilla ei ole mitään väliä. On kiva katsella kuvia vuosien ja vuosikymmenten takaa ja päästä aikamatkalle. Istua punaisella tuolilla tai köllötellä sängyllä kuten lapsuudessa.

Vieläkin palaan tähän mummojen kammariin aina kun tarvitsen lepoa ja rauhaa. Kun maailma tuntuu liian kylmältä ja ahdistavalta. Paluu juurille virittää minut oikeaan rytmiin ja palauttaa tasapainon. Juuret. Toivon jokaisen omaavan ne.

Aika pysähtyi


Aina toisinaan mennyt-tuleva-nykyisyys -aikajanat tuntuvat olevan läsnä hetkessä, jota elän juuri nyt. Syyskuussa 2014 olin ajamassa kotiin ja silloin maisema kaappasi minut tällaiseen aikajanaan. En edes osaa sanoa kauanko vietin aikaa tällä rannalla ihmetellen, ihastellen, vain ollen kaiken tämän ihmeen keskellä pienenä ihmisenä. 

Sumun keskeltä puski läpi taianomainen aurinko. Olisi voinut yhtä lailla olla kuukin. Maisema oli kuin yhtä iäisyyden kanssa. Ainoastaan syksyinen värileikki irrotti minut tuosta hypnoottisesta maisemasta. Aika oli pysähtynyt ja tuo näky imi minut sisäänsä. Ihmeellinen hetki.

Värienergiaa


Ruska, tuo rakkaudenjuhla ennen talven valkeita sävyjä, ilahduttaa aina uudelleen ja uudelleen. Luonto hellii mieltä toinen toisiinsa sointuvilla väreillä. Ja vielä kerran ennen talvisen pimeyden laskeutumista, se muistuttaa meitä kauneudellaan elämän monimuotoisuudesta.

Mikä sen sykähdyttävämpää kuin ruskalehtien villi tanssi syksyistä tuulispäivää eteenpäin puskiessa. Mieli rentoutuu samantien. Kiireet ja huolet haalistuvat sillä hetkellä - on vain tässä ja nyt. Luonto kaappaa syleilyynsä ja hyvä energia virtaa joka soluun ja sielun sopukkaan. 

Tuulispäivät ja lehtien tanssi tervetuloa!

Hyvä hyrinä


Usva. Aamu. Sininen kosketus. Syyskuu on tuonut mukanaan veden ja ilman leikin. Kylmän kosketus vielä lämpöisenä sinnittelevään veteen saa keijut esiin. Monena aamuna olen saanut ihastella tätä piirileikkiä, Se on lumonnut minut joka kerta. Lumonnut niin, että lopulta oli pysähdyttävä sen kauneuden äärelle. Hetkeksi unohdin, että olin matkalla töihin. Oli vain minä ja usvakeijujen tanssi. 

Koko päivän sisälläni hyrisi hyvän hyrinä.

Syksyn syke


Syksyn valot ja varjot ovat pehmeämpiä tuoden oman rauhallisuuden pimenevine iltoineen kasvien valmistautuessa lepäämään seuraavaa kesää varten. Itsekin laskeudun uudenlaiseen vireeseen. Välillä tuntuu ettei tämä ihmisten maailma osaa lukea lainkaan vuodenaikojen tarjoamaa sykettä. Kesällä otamme rennosti, kun luonto on täydessä sykkeessä ja tuottaa uutta elämää energisoiden myös meidät ihmiset. Kun luonto alkaa rauhoittua ja kerätä voimia tulevaan kesään, kiihtyy meidän ihmisten tahti. Painamme kuin arosudet saaliin perässä, vaikka energiataso laskee syksyn pimeiden myötä pikkuhiljaa. 

Usein olen miettinyt millainen olisin tavoiltani, tottumuksiltani ja persoonaltani, jos olisin elänyt elämääni maassa, jossa vuodenaikojen vaihteluita Suomen tapaan ei ole. Kuka olisin silloin?

Veden äärellä


Olen aina pitänyt olla veden äärellä. Se rauhoittaa solinallaan, liplatuksellaan, samoin rantahiekkaa hyväilevillä aaltojen huokaisuillaan. Veden ja hiekan leikkiä katsellessa mieli ja keho rentoutuu. 

Rantahiekkaan painetuissa jalanjäljissä on jotain maagista. Valokuvassa ne heräävät eloon. Se hetki, kun painaa jalat rantahiekkaan, vie lapsuuteen. Rantahietikon lämpö, veden herkkä kosketus iholla ja tuon hetken ajattomuus. Se kiehtoo yhä uudelleen ja uudelleen. 

Islanti - monien ilmeiden ihmemaa








Islanti on monien ilmeiden maa. Ääni- ja tuoksumaisemia on myös hyvin erilaisia. Maisemat vaihtuvat silmien edessä karusta kuumaisemasta pikkuhiljaa vehreäksi vihreyden ylistykseksi. Lampaat ja joenuomat seuraavat läpi maan, samoin hevoset. ja vesiputoukset eri kokoluokissa. Välillä upeat maisemat saavat jopa aikaan visuaalisen ähkyn.

Tunnelmat vievät myös omaan sisäiseen maailmaan ja herättävät monenlaisia tunteita. Raikas puhurinen merituuli, jossa tuuli vihelsi korvissa ja meren rantaan iskeytyvät aallot aivan kuin hetken leikittelivät rantakivillä vaahtona, kunnes hyökkäsivät pauhaten kimppuun kuin saalistava hyeenalauma. Jääjärven kylmyys huokui iholle ja sininen hiljaisuus hiveli sielua. Tuolla lintujen outo surumielinen laulu riipi sydäntä. Ja jäälohkareen hajoaminen loi kaiun, joka soi jokapuolella. 

Vuoristo salpasi hengen kauneudellaan vesiputousten ja solisevien jokien tervehtiessä kiharaisen hiekkatien mutkitellessa vuoren rinteitä ylös ja alas, välillä käyden kanjonin reunaa kuin näyttääkseen miten suuren äärellä pieni ihminen on. Ja sitten nuo kiviaavikkojen maisemat. Vetivät sanattomaksi mustine vuorineen ja Viikinkihautamuistokasoineen. Vain tuuli ulvoi korvissa nostaen ihon kananlihalle kylmyydellään. 

Vulkaanisten ihmeiden löyhkä... Se säilyy hajumuistissa pitkään. Silti Geysirin purkautuminen tuotti käsittämättömän kutkuttavan ilon sisälläni. Se hetki oli lyhyt tussahdus ja sen jälkeen sai ihailla tuon tulikuuman veden sinistä iäisyyttä. Geysiriäkin pahempi hajumuistiin syöpynyt kokemus oli mutakentän pistävä, pökerryttävä haju, jota ei voi sanoin kuvata. Senkin kesti ihaillessa tuota kuumaiseman väri-ilottelua.

Islanti. Huikea maa äänineen, muuttuvine maisemineen ja ystävällisine ihmisineen. Yksi saari tarjoten elämyksiä häkellykseen saakka. Minulle tämä "autolla ympäri saaren" -reissu oli yksi sykähdyttävimmistä matkoista ikinä. Tätä iloa lisäsi matkan teko oman esikoisen kanssa kahden. Äiti-tytär -reissu näissä maisemissa oli matka yhteiseen elämään, kummankin omiin sisäisiin ulottuvuuksiin ja maailman kauneuteen. Elämä on kaunis <3


Reykjavik tarjosi lopuksi kaupunkimaisemaa, värikkäitä näkymiä keskustassa ja rentoa menoa ihmisen kokoisessa pääkaungissa.