Kokovartaloiloinen koiramme

Elämänrytmi on viimeisen vuoden ajan ollut täyteläinen. Työelämä on ollut antoisaa ja välillä hyvin vaativaakin. Sen vastapainona ja maadoittaja hetkeen on tämä kaunis lahja Bulgariasta. Aida, rakas koiramme. 

Elämässäni on lähes aina ollut koira pieniä hengähdystaukoja lukuunottamatta. Nuo tauot ovat olleet hetkiä, jolloin edesmennyt ilontuoja on nukkunut pois ja ikävä ei ole vielä antanut lupaa uudelle tulokkaalle. On pitänyt ensin tasoittaa mieli rakkaille muistoille ennen uuden sydämenvaltaajan saapumista. 

Aida sulatti sydämeni ensihetkestä, kun näin hänen kuvansa netissä. Pieni, hentoinen olento, jonka katse pureutui sydämenisopukoihin. Se oli rakkautta ensihetkestä. Aida saapui meille joulukuussa ja kotiutui samantien. Katseli kysyvästi hetken aikaa eteisessä uutta kotiaan ja asettautui sen jälkeen käärölle sohvalle. Siinä pieni nukkui aamuun asti. Se onnentunne rinnassani oli lähes pakahduttava. Siinä se oli, koiramme, jota olimme odottaneet syyskuusta lähtien. Nyt tämä oli totta. 

Ja elämä on jatkunut tuosta ensihetkestä lähtien kotoisana. Pieni kokovartaloiloinen koiramme muistuttaa päivittäin mikä elämässä on tärkeää. Kun lähdemme aamukävelylle, nuo pienet hoikat tassut liitävät ilosta kohtaamaan aamun seikkailut. Jokainen käpy on mahdollisuus leikkiin ja iloon, jokainen vastaantulija hännänheilutuksen arvoinen. Ja iltaisin iskee villi, pienestä koirasta purkautuu vintiöenergiaa ja askellus on kuin sadusta missä jalat elävät omaa elämäänsä kiitäen ja ilakoiden. Vartalo tulee perässä. Ja nuo korvat ovat ilmeikkäimmät ikinä. Pelkästään niiden seuraaminen tuottaa suurta iloa. Ne itsessään kertovat tarinaa. Ne saavat hymyilemään myös vastaantulijat. 

Tämä pieni kokovartaloiloinen koiramme on opettanut minulle pyyteettömän rakkauden sanomaa ja hetkessä elämistä. Kaiken kaikkiaan ne ovat asioita, jotka merkitsevät. Rakkaus on tässä, sinun pitää vaan pysähtyä aistimaan se. 

Virtaavan veden taika

Vesi on aina merkinnyt minulle elämää. Vesi hyväilee kehoa ja sen solina saa mielen vapautumaan. Vesi on myös vapaa, jopa pakkaskelin keskellä sillä on voima virrata suurella jylyllä ja vangita katsojansa äärelleen. Korvia huumaavassa, jalkoja tärisyttävässä konsertissa koko muu maailma katoaa ympäriltä. Sydän alkaa sykkiä veden tahtiin ja joka solu täyttyy uskomattomasta voimasta. Minusta tulee osa luontoa sillä hetkellä. 

Vesi on yhtä aikaa kova ja pehmeä, joillekin myös pelottava voimassaan. Virtaava vesi kuljettaa tarinaa ja sen äärellä oma elämänpolku heijastuu omiin silmiin. Talvella virtaavan veden voima on minulle entistä kiehtovampi. Se kuvastaa raakaa voimaa, jota edes talven syleily ei kahlitse. Muu luonto ympärillä huokaa hiljaa talvilevossaan ja samaan aikaan vesi jatkaa kulkuaan eteenpäin. Villinä. Vapaana. Voimakkaana. Minua tämä voima vahvistaa, vie mukanaan ja vaivuttaa lämpimään hyväilyyn huumaavin sävelin. Vesi on elämä.

Puu tarinankertojana

Puut ovat aina olleet minulle tärkeitä. Tähän tarinankertojaan tutustuin Tallinnassa iltakävelyllä. Olin ison tien toisella puolella, kun katseeni kiinnittyi tähän upeaan luonnon luomukseen. Pysähdyin ja katselin sitä hetken.

Tien ylittäminen vilkkaasti liikennöidyn tien varrella vei oman aikansa ja se antoi mahdollisuuden ihailla tätä herkkää ja samalla niin vahvaa ystävää pysähtymisenkin jälkeen hieman kauempaa. Katulampun valossa sen oksat paikka paikoin hohtivat valoa luoden varjojen kanssa puhuttelevan kontrastin. Oksat leikittelivät näin hentojen lehtien ja vahvojen oksien vuoropuhelussa - tarjoten katsojalleen elämyksen siinä hetkessä. Puu vangitsi minut ihailemaan itseään.

Kun pääsin puun juurelle ja katsoin sitä ylöspäin sydämeni täyttyi ilosta. Toivon sinun kokevan tuon saman ilon katsellessasi tarinankertojaa. Uskon, että jokainen kuulee tarinan juuri siten kuin on tarkoitettu. 

Ken keinua heijaa - ajan spiraalin kaikuja

Luonto on minulle paikka, jossa lepään ja eheydyn. Siellä ajatukset selkiytyvät, sielu lepää ja päänsisäiset melskeet rauhoittuvat asettuen uomiinsa. Luonto hoitaa hiljaisuudella. Tuon hiljaisuuden myötä sisin löytää vastauksia, joita arjen keskellä ei kuule. 

Sienten etsiminen yhdessä ystävien kanssa vei minut taas uuteen metsään, uusiin tuoksuihin, uusien kallioiden äärelle, hakkuualueiden yli ja suojärvien reunoille. Ja sieltä kaiken keskeltä löysin luontoäidin rakentamat keijujen keinut. Haltioiduin täysin. 

Ensin havaitsin yhden, joka sai kaiken muun tippumaan mielestäni. Oli vain tämä keinu, vesipisarat seitin helminä ja hiljaisuus. Kauneus täytti minut. Mieleeni nousi muistot omasta lapsuudesta ja siitä kuinka vanhempani keinuttivat minua ja siskoani lakanan sisällä. Oi sitä riemua ja jännityksen tunnetta vatsanpohjassa, mikä purkautui kikatuksena. Siinä hetkessä ei ollut mitään muuta. Sydän täyttyi ilosta ja iholla kupli riemu.

Keijun keinu lumosi minut. Oman lapsuusmuiston myötä ajan spiraali kietoutui tähän hetkeen ja vei ajatukseni vanhempieni luo. Olin yhtäaikaa se pikku-Ritu ja aikuinen nainen, joka huolehtii asioista, kantaa vastuun ja kipuilee välillä ajan hampaissa. Tuossa hetkessä minulla oli mahdollisuus olla se lapsi, joka sai viettää monia hauskoja hetkiä isin kanssa, kietoutua noihin muistoihin. Ja se aikuinen, joka vuorostaan saa nyt viettää hetkiä vanhenevan ja niin hauraalta tuntuvan isin tukena äitini rinnalla vastuun kantaen. Kyyneleet vierivät ja kaipasin tuntemaani isiä.

Ja sitten käännyin ympäri paikaltani ja näin kuinka keinuja kimmelsi metsänpohjalla mihin vain silmänsä käänsi. Olin keskellä keinulaa. Ilo kiepautti kierroksen vatsassa ja levisi euforiana kehoon. Siinä sain olla keskellä metsän ihmettä ja hiljaisuuden sinfonia soi sisälläni, silmissä kimmelsi keinujen vieno värinä. Jokin sisälläni sanoi, se on edelleen sinun oma isi.

Luonnonhelmassa

Sukumme mökki on minulle paikka, jossa voin nauttia luonnonhelmassa, kaukana kaupungin äänistä, hiljaisuudesta, tuoksuista ja uskomattoman rikkaasta äänimaisemasta. Täällä tunnen olevani osa luontoa, sen ikiaikaisuutta ja kauneutta. Kukat tuoksuvat, lintujen lauluun ei sekoitu kaupungin ääniä ja mökin rauhoittava olemus yhdistää minut sukupolviin ennen minua. 

Sielu rauhoittuu. Kauneus ympäröi. Minä olen yhtä luonnon kanssa ajattomassa maisemassa.

Luonnon hyvä energia

Luonto on aina oma itsensä kantaen energiaa, jossa on hyvä olla. Valkea huntu puiden oksilla luo valon ja varjon, jossa auringonsäteet lepäävät. Jossain voin kuulla rapinaa. Ihmisenä seison kaiken keskellä ja olen. Se riittää. 

Veden virtaava voima, lumen ja jään pyrkiessä kahlitsemaan sen pintaa, hypnotisoi.  Kuin tahdonvoimalla vesi pitää pintansa ja raivaa tietään kohti uutta ulappaa. Se ei pysähdy miettimään valta-asetelmia tai todennäköisyyksiä vaan  luottaa voimaansa päästä eteenpäin. Ihmisenä seison sen äärellä ja olen. Se inspiroi.

Puiden oksien graafisuus auringonsäteiden leikitellessä niiden lumihuntuisilla oksilla odottaa oravaa puistelemaan tuota hiljaisuuden äänekästä olemusta. Oravan leikki puidenrunkojen rapisuttajana ja oksiston pörröhäntäisenä heiluttajana saa puut elämään uudella tavalla. Lumen hento olemus löytää uuden muodon tupsahdellessaan oksilta alas oravan tanssin tahtiin. Aurinkokin siinä häkeltyy kysyen mihin nyt suuntaan säteilevän voimani lumen hennoilla sakaroilla. Ihmisenä seison aivan hiljaa ja olen. Se rentouttaa.

Ja lumi metsässä rauhoittaa kokonaisuuden. Sen alla luonto saa levätä, kerätä voimia uuteen kukoistukseen. Ja samalla kukoistaa tuossa kauniissa sinivalkeassa hämyssään. Ihmisenä olen tuon kaiken keskellä pieni osa kaunista kokonaisuutta. Hiljaa. Nauttien. Se riittää.

Aika pysähtyi

Aina toisinaan mennyt-tuleva-nykyisyys -aikajanat tuntuvat olevan läsnä hetkessä, jota elän juuri nyt. Syyskuussa 2014 olin ajamassa kotiin ja silloin maisema kaappasi minut tällaiseen aikajanaan. En edes osaa sanoa kauanko vietin aikaa tällä rannalla ihmetellen, ihastellen, vain ollen kaiken tämän ihmeen keskellä pienenä ihmisenä. 

Sumun keskeltä puski läpi taianomainen aurinko. Olisi voinut yhtä lailla olla kuukin. Maisema oli kuin yhtä iäisyyden kanssa. Ainoastaan syksyinen värileikki irrotti minut tuosta hypnoottisesta maisemasta. Aika oli pysähtynyt ja tuo näky imi minut sisäänsä. Ihmeellinen hetki.

Värienergiaa

Ruska, tuo rakkaudenjuhla ennen talven valkeita sävyjä, ilahduttaa aina uudelleen ja uudelleen. Luonto hellii mieltä toinen toisiinsa sointuvilla väreillä. Ja vielä kerran ennen talvisen pimeyden laskeutumista, se muistuttaa meitä kauneudellaan elämän monimuotoisuudesta.

Mikä sen sykähdyttävämpää kuin ruskalehtien villi tanssi syksyistä tuulispäivää eteenpäin puskiessa. Mieli rentoutuu samantien. Kiireet ja huolet haalistuvat sillä hetkellä - on vain tässä ja nyt. Luonto kaappaa syleilyynsä ja hyvä energia virtaa joka soluun ja sielun sopukkaan. 

Tuulispäivät ja lehtien tanssi tervetuloa!

Islanti - monien ilmeiden ihmemaa

Islanti on monien ilmeiden maa. Ääni- ja tuoksumaisemia on myös hyvin erilaisia. Maisemat vaihtuvat silmien edessä karusta kuumaisemasta pikkuhiljaa vehreäksi vihreyden ylistykseksi. Lampaat ja joenuomat seuraavat läpi maan, samoin hevoset. ja vesiputoukset eri kokoluokissa. Välillä upeat maisemat saavat jopa aikaan visuaalisen ähkyn.

Tunnelmat vievät myös omaan sisäiseen maailmaan ja herättävät monenlaisia tunteita. Raikas puhurinen merituuli, jossa tuuli vihelsi korvissa ja meren rantaan iskeytyvät aallot aivan kuin hetken leikittelivät rantakivillä vaahtona, kunnes hyökkäsivät pauhaten kimppuun kuin saalistava hyeenalauma. Jääjärven kylmyys huokui iholle ja sininen hiljaisuus hiveli sielua. Tuolla lintujen outo surumielinen laulu riipi sydäntä. Ja jäälohkareen hajoaminen loi kaiun, joka soi jokapuolella. 

Vuoristo salpasi hengen kauneudellaan vesiputousten ja solisevien jokien tervehtiessä kiharaisen hiekkatien mutkitellessa vuoren rinteitä ylös ja alas, välillä käyden kanjonin reunaa kuin näyttääkseen miten suuren äärellä pieni ihminen on. Ja sitten nuo kiviaavikkojen maisemat. Vetivät sanattomaksi mustine vuorineen ja Viikinkihautamuistokasoineen. Vain tuuli ulvoi korvissa nostaen ihon kananlihalle kylmyydellään. 

Vulkaanisten ihmeiden löyhkä... Se säilyy hajumuistissa pitkään. Silti Geysirin purkautuminen tuotti käsittämättömän kutkuttavan ilon sisälläni. Se hetki oli lyhyt tussahdus ja sen jälkeen sai ihailla tuon tulikuuman veden sinistä iäisyyttä. Geysiriäkin pahempi hajumuistiin syöpynyt kokemus oli mutakentän pistävä, pökerryttävä haju, jota ei voi sanoin kuvata. Senkin kesti ihaillessa tuota kuumaiseman väri-ilottelua.

Islanti. Huikea maa äänineen, muuttuvine maisemineen ja ystävällisine ihmisineen. Yksi saari tarjoten elämyksiä häkellykseen saakka. Minulle tämä "autolla ympäri saaren" -reissu oli yksi sykähdyttävimmistä matkoista ikinä. Tätä iloa lisäsi matkan teko oman esikoisen kanssa kahden. Äiti-tytär -reissu näissä maisemissa oli matka yhteiseen elämään, kummankin omiin sisäisiin ulottuvuuksiin ja maailman kauneuteen. Elämä on kaunis <3

Reykjavik tarjosi lopuksi kaupunkimaisemaa, värikkäitä näkymiä keskustassa ja rentoa menoa ihmisen kokoisessa pääkaungissa.

Islanti odottaa ihmeineen

Elämään saa uusia näkökulmia, kun lähtee liikkeelle omilta nurkilta ja sukeltaa välillä uuteen ja ihmeelliseen. Pieni jännitys kuuluu kuvioon ja saa aistit terävöitymään. Kun saa kokea jotain uutta, voi hetken kokea lapsen tavoin. Ihmetellä ja ihastella kaikkea ympärillään. Silloin myös omat tutut asiat ja kuviot saavat peilauspintaa. Ehkä siinäkin voi tehdä asioita uudella tavalla, nähdä pieniä ihmeitä ja pysähtyä oman arjen keskellä sen kauneuteen. Myös haasteet ja koettelemukset saattavat asettua uusiin uomiin, pienentyä tai jopa ratketa. Perspektiivin hakeminen on aina paikallaan.

Tällä kertaa silmiä tulee avaamaan Islanti vulkaanisine ihmeineen ja jäätikköineen. Siellä on esikoiseni viettänyt viimeiset 3 kuukautta hevosten parissa ja sain valita hänen kuvistaan yhden, joka minua on koskettanut. Tämä kuva henkii läheisyyttä, luonnonkauneutta ja ajattomuutta. Sille matkalle suuntaan esikoiseni kanssa tulevan viikon ajan. Sen jälkeen on hyvä aloittaa syyskausi uusin eväin.

Elokuun yö kutsuu järvelle

Kun illat alkavat kesän valoisuuden jälkeen hämärtyä, kutsuu järvi luokseen öiseen aikaan. Tunnelma on maaginen ja rauhoittava. Luonto on hiljaa hivellen mieltä ja näköaistia. Välillä joku järven asukas käy piirtämässä pintaveteen väreet, joissa kertautuu kuunloiste ja veden värit muisuttaen jostain sisäisestä sykkeestä pinnan alla.