Rakkaus on suuri voima - välillä se tulee koiran muodossa elämäämme

Aida tuli meille joulukuussa 2017. Jännityksellä odotimme hänen kotiutumistaan ja monta kertaa mietimme mitä kaikkea tämä pieni nautintolinjainen Bulgarian trubiaali tuo tullessaan. Kuinka pian hän kotiutuu Suomeen ja meidän perheen koiraksi? Kuitenkin vahvasti tunsin sisälläni, että tämä pieni, hento olento oli tarkoitettu tulemaan juuri meidän elämään. Olimme valmiit vastaanottamaan pikkuisen kotiimme. 

Aida saapui Helsinki-Vantaan lentoasemalle kuljetushäkissä muutaman muun koiran ja kissan kanssa samalla lennolla. Nuo odotuksen hetket tuntuivat erittäin loputtomille. Malttamattomuus kohdata keuli tuolloin tunteena sisälläni. Samalla tiedostin, että oma rauhallisuus on tärkeää tälle pienelle matkaajalle, kun kohtaamme ensi kerran. Lopulta tämä hetki oli käsillä ja häkin kaltereiden välistä meitä katsoi mitä kaunein ja lempein silmäpari. Ensin hieman perääntyen, sitten herkkupalan eli makkarasiivun voimalla lähietäisyydelle tullen. Rohkeus voitti ja ensimmäinen lipaus sinetöi sydämeeni onnen. Aida oli juuri se pieni koira, joka oli tarkoitettu meille. Yhteys syttyi heti, sanoja ei tarvittu. Se oli rakkautta ensisilmäyksellä.

Aida matkasi kanssamme kotiimme suoraan kentältä. Matkan ajan tuo pieni suloisuus nukkui väsymystään ja hämmennystään pois. Välillä heräten ja ihmetellen minne matka vie, ketä ovat nämä uudet ihmiset. Ja kotiin saapuessamme Aida asteli hieman arkana sisään, katseli rauhallisena ympärilleen eteisaulassa ja hyppäsi sohvalle nukkumaan. Se oli siinä. Aida adoptoi meidät ja kotimme omakseen. Ja edelleen tänäkin päivänä tämä pieni nautintolinjainen ihme käpertyy tyytyväisenä sohvalle ja hymyilee unissaan <3

Oma läsnäolon ja pienien ilojen lähettiläämme

Tämä pieni rakas olento on ollut elämässämme jo seitsemän vuoden ajan. Tänä vuonna pojan kunto on ollut vaihteleva, mutta elämänhalu suuri. Taas elämme sitä hetkeä, että terveyden kanssa on haaste. Istun nytkin tippa silmässä ja sydämeni sykkii täysin tälle pienelle rakkaalle marsullemme. Hänen hyvinvoinnilleen.

Kun pojat tulivat kotiimme seitsemän vuotta sitten, ihmettelin, miten tuollaisten olentojen kanssa eletään, Olin siihen saakka ollut koira- ja kissaihminen. Suruksemme toinen pojista kuoli jo 2,5 -vuotiaana selvittämättömään riutumiseen. Hoidosta huolimatta hän nukkui yöllä pois vuosia sitten.

Tuon menetyksen myötä tämä poika tuli entistä tiivimmästi osaksi perhettämme. Meistä tuli hänen keskustelukummppaneita, vai olisiko se sittenkin toisin päin. Sitä mietin, kun ystäväni sanoi, että tämä pieno olento on uskomattoman täynnä rakkautta, viisautta ja on selvästi tullut opettamaan meidän perheelle elämän pienien ilojen tärkeyden. Tämä kaikki pitää täysin totta. Logan on meidän pieni Zen munkkimme. 

Loganin mukana olemme oppineet hetkestä nauttimisesta ja pyytettömästä rakkaudesta paljon. Oppineet, että rakastavan läsnäolon tuntee ollessaan sen äärellä. Siihen ei tarvita yhteistä puhuttua kieltä.