Kokovartaloiloinen koiramme

Elämänrytmi on viimeisen vuoden ajan ollut täyteläinen. Työelämä on ollut antoisaa ja välillä hyvin vaativaakin. Sen vastapainona ja maadoittaja hetkeen on tämä kaunis lahja Bulgariasta. Aida, rakas koiramme. 

Elämässäni on lähes aina ollut koira pieniä hengähdystaukoja lukuunottamatta. Nuo tauot ovat olleet hetkiä, jolloin edesmennyt ilontuoja on nukkunut pois ja ikävä ei ole vielä antanut lupaa uudelle tulokkaalle. On pitänyt ensin tasoittaa mieli rakkaille muistoille ennen uuden sydämenvaltaajan saapumista. 

Aida sulatti sydämeni ensihetkestä, kun näin hänen kuvansa netissä. Pieni, hentoinen olento, jonka katse pureutui sydämenisopukoihin. Se oli rakkautta ensihetkestä. Aida saapui meille joulukuussa ja kotiutui samantien. Katseli kysyvästi hetken aikaa eteisessä uutta kotiaan ja asettautui sen jälkeen käärölle sohvalle. Siinä pieni nukkui aamuun asti. Se onnentunne rinnassani oli lähes pakahduttava. Siinä se oli, koiramme, jota olimme odottaneet syyskuusta lähtien. Nyt tämä oli totta. 

Ja elämä on jatkunut tuosta ensihetkestä lähtien kotoisana. Pieni kokovartaloiloinen koiramme muistuttaa päivittäin mikä elämässä on tärkeää. Kun lähdemme aamukävelylle, nuo pienet hoikat tassut liitävät ilosta kohtaamaan aamun seikkailut. Jokainen käpy on mahdollisuus leikkiin ja iloon, jokainen vastaantulija hännänheilutuksen arvoinen. Ja iltaisin iskee villi, pienestä koirasta purkautuu vintiöenergiaa ja askellus on kuin sadusta missä jalat elävät omaa elämäänsä kiitäen ja ilakoiden. Vartalo tulee perässä. Ja nuo korvat ovat ilmeikkäimmät ikinä. Pelkästään niiden seuraaminen tuottaa suurta iloa. Ne itsessään kertovat tarinaa. Ne saavat hymyilemään myös vastaantulijat. 

Tämä pieni kokovartaloiloinen koiramme on opettanut minulle pyyteettömän rakkauden sanomaa ja hetkessä elämistä. Kaiken kaikkiaan ne ovat asioita, jotka merkitsevät. Rakkaus on tässä, sinun pitää vaan pysähtyä aistimaan se. 

Rakkaus on suuri voima - välillä se tulee koiran muodossa elämäämme

Aida tuli meille joulukuussa 2017. Jännityksellä odotimme hänen kotiutumistaan ja monta kertaa mietimme mitä kaikkea tämä pieni nautintolinjainen Bulgarian trubiaali tuo tullessaan. Kuinka pian hän kotiutuu Suomeen ja meidän perheen koiraksi? Kuitenkin vahvasti tunsin sisälläni, että tämä pieni, hento olento oli tarkoitettu tulemaan juuri meidän elämään. Olimme valmiit vastaanottamaan pikkuisen kotiimme. 

Aida saapui Helsinki-Vantaan lentoasemalle kuljetushäkissä muutaman muun koiran ja kissan kanssa samalla lennolla. Nuo odotuksen hetket tuntuivat erittäin loputtomille. Malttamattomuus kohdata keuli tuolloin tunteena sisälläni. Samalla tiedostin, että oma rauhallisuus on tärkeää tälle pienelle matkaajalle, kun kohtaamme ensi kerran. Lopulta tämä hetki oli käsillä ja häkin kaltereiden välistä meitä katsoi mitä kaunein ja lempein silmäpari. Ensin hieman perääntyen, sitten herkkupalan eli makkarasiivun voimalla lähietäisyydelle tullen. Rohkeus voitti ja ensimmäinen lipaus sinetöi sydämeeni onnen. Aida oli juuri se pieni koira, joka oli tarkoitettu meille. Yhteys syttyi heti, sanoja ei tarvittu. Se oli rakkautta ensisilmäyksellä.

Aida matkasi kanssamme kotiimme suoraan kentältä. Matkan ajan tuo pieni suloisuus nukkui väsymystään ja hämmennystään pois. Välillä heräten ja ihmetellen minne matka vie, ketä ovat nämä uudet ihmiset. Ja kotiin saapuessamme Aida asteli hieman arkana sisään, katseli rauhallisena ympärilleen eteisaulassa ja hyppäsi sohvalle nukkumaan. Se oli siinä. Aida adoptoi meidät ja kotimme omakseen. Ja edelleen tänäkin päivänä tämä pieni nautintolinjainen ihme käpertyy tyytyväisenä sohvalle ja hymyilee unissaan <3

Elämänkiertokulku on ihmeellinen

Elämänkiertokulku on moninainen ja surunkin läpi ilo tulee monessa muodossa. Tämä kuvassa oleva pieni vintiö, esikoiseni ensimmäinen oma koira, on saanut meidät muistelemaan Kiki koiraamme ja sen pentuaikoja. Barbien kädet ja jalat olivat Kikille erityisen mieleisiä nakerrettavia. Pienet naskalihampaat upposivat niihin kuin sulaan vahaan.  

Tämän tääpän lempileikki on tällä hetkellä pomottaminen ja erityiskohteena meidän kaikkien nilkat. Ei sana on käytössä aktiivisesti.  Samoin niin kirkas, hempeänlempeä hyyyvä tyttö. Voi miten ihminen saakaan sisältään niin sulosointuisen äänen.

Pieni karvapallo on rakastettava olento, joka lumoaa pehmeänpyöreällä olemuksellaan lähes kaikki. Sulattaa sydämiä ja tuo ihmisiä yhteen kylänraitilla. Samalla tulee puhe myös Kikistä ja jaetaan kauniita muistoja vuosien varrelta kohtaamisista. Kikin henki on kanssamme ja meistä tuntuu, että tämä uusi tulokas on saanut itselleen aivan spesiaalin suojelusenkelin. Miten muuten se osaisi kytätä ruokaa aivan samalla tavoin kuin Kikimme teki. On tainnut kuiskia korvaan muutamia vinkkejä meidän iloksemme.

Lämmöllä ja rakkaudella jaamme menneen, tämän hetken ja tulevan - muistelemme Kikin seikkailuja ja nautimme uuden tulokkaan kujeista, elämänilosta ja hassutteluista. Rakkaus on tässä ja nyt.

Elämän hauraus ja uusi elämä

Välillä on vaan keskityttävä hengittämään ja olemaan. Sellainen on ollut tämä viimeinen kuukausi. Ensin nukkui pois meidän rakas marsumme Logan ja viikko ennen joulua jouduimme tekemään vaikean päätöksen - rakas Kiki koiramme nukutettiin vehreille niityille. Tunteiden riistävyys vei syviin vesiin.

On hyvä antaa surulle oma aikansa. Itkeä, kaivata, surra, voida pahoin, tuntea ristiriitaisia tunteita, käydä niitä läpi... Ja lopulta tuntea kiitollisuutta yhteisistä ihanista vuosista.

Esikoisemme oli ehtinyt tehdä päätöksen oman koiran hankinnasta. Tämä pieni villikko tuli luoksemme juuri ennen jouluaattoa. Otti heti omakseen Kikin petin ja lelut. Samasta vinkuhäntäpallosta tuli vauvankin suosikki. Siinä hetkessä sulautui suru ja ilo kiepille. Elämä jatkuu.

R.I.P. rakas marsupoikamme

Tiistaina oli suuren surun päivä. Aamulla rakas kuopukseni löysi rakkaan marsupoikansa kuolleena pesästään. Siinä poika lepäsi niin rauhallisena puoliksi majassaan ja puoliksi sen ulkopuolella oviaukossa kyljellään. Itku ja parku oli sydäntä järisyttävä. Oma suru painoi samalla rintakehää ja kun nostin pojan syliin purskahdin itsekin itkuun. Sitä riitti iltaan asti ja edelleen tulee kyyneleet, kun ajattelen marsupoikaamme. Nytkin. 

Tuona aamuna suunnitelmat menivät uusiksi. Kuopukseni teki kenkälaatikosta kauniin arkun, jonne laitoimme heinäpedin ja muistoesinteitä. Se oli tärkeä hetki. Sitten matkasimme koiramme Kiki mukaanlukien esikoiseni luo. Mökille ajo tuntui ikuisuudelta. 

Hautajaiset mökillä antoivat meille kaikille mahdollisuuden hyvästeihin. Niihin osallistui myös koiramme Kiki, joka siihen asti juoksenteli pitkin mökin metsiä. Kun hauta oli kaivettu ja laskimme Loganin hautaan, tuli Kiki ja tuijotti sinne pitkään. Olen varma, että Kiki jätti myös hyvästit pikkuveljelleen.

Kiitos, että saimme nauttia elämästä yhdessä yli seitsemän vuotta <3 <3 <3

Rennosti kesäkelissä

Koirakin on kesällä kuin uudestisyntynyt. Lämmittelee jo vanhuuden jäykistämiä jäseniään auringon hellässä hyväilyssä. Antaa luonnon hoitaa itseään kaikessa rauhassa. Nauttien. Ei ajattele olevan jo elokuu, on vaan. Unessa on vielä nuori tassujen touhukkaasta tärinästä päätellen.