Oodi metsälle

Aamuisin metsä herättää minun syvimmät tuntoni, kun nautin sen rauhasta yhdessä koirani kanssa. Aamuinen metsä saattaa lempeästi kohti päivän aherrusta ja juurruttaa syvälle olennaisen äärelle. Tänä aamuna tuo rauha puhkesi runoksi.

"Oi metsä, rakkaani. Sinun kosketuksesi tekee minusta vahvan, sinun kauneutesi lempeän, Sinä hoidat minua rauhallasi, joka lepää jokaisella oksallasi, tuikkii lintujen lauluissa ja tuoksuu kosteina kesäaamuina. Sinä olet minun temppelini kesän vehreydessä ja talven tuiskuissa, kauniiden lumiviittojen levätessä kuin kattona pääni yllä. Sinä otat minut aina vastaan juuri sellaisena kuin olen - syyttämättä, väheksymättä, nähden sieluuni saakka. Hiljaisuutesi on syleilevä äidin syli, puhdistava kosketus toisinaan niin vaativan maailman keskellä."

Kiitos metsä. Sinä sykit elämänenergiaa auringonsäteiden valossa ja tuot rauhan kuutamossa.

Tutustumisen kautta rakkauteen

Pieni koiranpentu on aina uusi haaste, uusi elävä olento, johon tutustua ja luoda hyvä vuorovaikutussuhde. Suhteen luominen vie aina oman aikansa ja tämän vinkeän aussipennun kanssa alkutahdit tuntuivat hyvin haastavilta ja pentu jopa vieraalta. Toki kyseessä on esikoiseni koira, jonka saimme hoitoon luoksemme 4 kuukaudeksi. Tätä ennen olimme yhdessä joulunseudun, jolloin haimme pennun kasvattajalta ja yhteinen elämäntaival alkoi.

Pienenä karvapallerona neiti näytti jo luonteensa. Pieni, ehtiväinen ja erittäin määrätietoinen alfanaaras oli tullut elämäämme. Suloinen ulkokuori kätki sisälleen melkoisen naskalihampaan, joka tykkäsi hajottaa ihan mitä vaan minkä hampaisiinsa sai. Sekaan mahtui niin kenkiä, sängynpäätyjä kuin erilaisia voideputkiloita ja hygieniatarvikkeita. Myös meidän nilkat olivat koetuksella, kun neiti yritti luonteenomaisesti paimentaa laumaansa.

Tähän kuvahetkeen minun ja Eon suhde on lämmin, syvä ja molemminpuolinen. Eowyn on vienyt täysin sydämeni ja aamuhalit sekä iltavilli kuuluvat elämäämme. Yhteiset kävelyretket ja metsävillit saavat minut hymyilemään sielunsyvyyksiin saakka. Yhteinen tutustuminen on tuonut meidät tähän hetkeen, missä tietää mitä tuo pieni hassu eläin tekee seuraavaksi. Kuten tässä kuvassa... yhtäkkiä Eowyn huomasi olevansa järvessä ja pinkaisi peruuttaen sieltä kiireellä pois, juosten pitkin mustikkapuskia häntä torvella. Poskeni kipeytyivät naurusta. Kuinka tätä hassuttelijaa rakastankaan.

Veden äärellä

Olen aina pitänyt olla veden äärellä. Se rauhoittaa solinallaan, liplatuksellaan, samoin rantahiekkaa hyväilevillä aaltojen huokaisuillaan. Veden ja hiekan leikkiä katsellessa mieli ja keho rentoutuu. 

Rantahiekkaan painetuissa jalanjäljissä on jotain maagista. Valokuvassa ne heräävät eloon. Se hetki, kun painaa jalat rantahiekkaan, vie lapsuuteen. Rantahietikon lämpö, veden herkkä kosketus iholla ja tuon hetken ajattomuus. Se kiehtoo yhä uudelleen ja uudelleen. 

Rennosti kesäkelissä

Koirakin on kesällä kuin uudestisyntynyt. Lämmittelee jo vanhuuden jäykistämiä jäseniään auringon hellässä hyväilyssä. Antaa luonnon hoitaa itseään kaikessa rauhassa. Nauttien. Ei ajattele olevan jo elokuu, on vaan. Unessa on vielä nuori tassujen touhukkaasta tärinästä päätellen. 

Hetki pienen tytön elämää

Eläminen hetkessä on tasapainoisen elämisen edellytys. Lapsi osaa sen luonnostaan. Pääsin tuohon kauniiseen hetkeen kiinni eilen leikkipuistossa. Lähtiessämme koko hiekka oli täynnä pienillä sormilla tehtyjä taideteoksia, joista jokaisesta keskustelimme tärkeinä asioina. Onni oli läsnä joka hetkessä.