Aika pysähtyi

Aina toisinaan mennyt-tuleva-nykyisyys -aikajanat tuntuvat olevan läsnä hetkessä, jota elän juuri nyt. Syyskuussa 2014 olin ajamassa kotiin ja silloin maisema kaappasi minut tällaiseen aikajanaan. En edes osaa sanoa kauanko vietin aikaa tällä rannalla ihmetellen, ihastellen, vain ollen kaiken tämän ihmeen keskellä pienenä ihmisenä. 

Sumun keskeltä puski läpi taianomainen aurinko. Olisi voinut yhtä lailla olla kuukin. Maisema oli kuin yhtä iäisyyden kanssa. Ainoastaan syksyinen värileikki irrotti minut tuosta hypnoottisesta maisemasta. Aika oli pysähtynyt ja tuo näky imi minut sisäänsä. Ihmeellinen hetki.

Hyvä hyrinä

Usva. Aamu. Sininen kosketus. Syyskuu on tuonut mukanaan veden ja ilman leikin. Kylmän kosketus vielä lämpöisenä sinnittelevään veteen saa keijut esiin. Monena aamuna olen saanut ihastella tätä piirileikkiä, Se on lumonnut minut joka kerta. Lumonnut niin, että lopulta oli pysähdyttävä sen kauneuden äärelle. Hetkeksi unohdin, että olin matkalla töihin. Oli vain minä ja usvakeijujen tanssi. 

Koko päivän sisälläni hyrisi hyvän hyrinä.