Aika pysähtyi

Aina toisinaan mennyt-tuleva-nykyisyys -aikajanat tuntuvat olevan läsnä hetkessä, jota elän juuri nyt. Syyskuussa 2014 olin ajamassa kotiin ja silloin maisema kaappasi minut tällaiseen aikajanaan. En edes osaa sanoa kauanko vietin aikaa tällä rannalla ihmetellen, ihastellen, vain ollen kaiken tämän ihmeen keskellä pienenä ihmisenä. 

Sumun keskeltä puski läpi taianomainen aurinko. Olisi voinut yhtä lailla olla kuukin. Maisema oli kuin yhtä iäisyyden kanssa. Ainoastaan syksyinen värileikki irrotti minut tuosta hypnoottisesta maisemasta. Aika oli pysähtynyt ja tuo näky imi minut sisäänsä. Ihmeellinen hetki.

Värienergiaa

Ruska, tuo rakkaudenjuhla ennen talven valkeita sävyjä, ilahduttaa aina uudelleen ja uudelleen. Luonto hellii mieltä toinen toisiinsa sointuvilla väreillä. Ja vielä kerran ennen talvisen pimeyden laskeutumista, se muistuttaa meitä kauneudellaan elämän monimuotoisuudesta.

Mikä sen sykähdyttävämpää kuin ruskalehtien villi tanssi syksyistä tuulispäivää eteenpäin puskiessa. Mieli rentoutuu samantien. Kiireet ja huolet haalistuvat sillä hetkellä - on vain tässä ja nyt. Luonto kaappaa syleilyynsä ja hyvä energia virtaa joka soluun ja sielun sopukkaan. 

Tuulispäivät ja lehtien tanssi tervetuloa!

Hyvä hyrinä

Usva. Aamu. Sininen kosketus. Syyskuu on tuonut mukanaan veden ja ilman leikin. Kylmän kosketus vielä lämpöisenä sinnittelevään veteen saa keijut esiin. Monena aamuna olen saanut ihastella tätä piirileikkiä, Se on lumonnut minut joka kerta. Lumonnut niin, että lopulta oli pysähdyttävä sen kauneuden äärelle. Hetkeksi unohdin, että olin matkalla töihin. Oli vain minä ja usvakeijujen tanssi. 

Koko päivän sisälläni hyrisi hyvän hyrinä.

Syksyn syke

Syksyn valot ja varjot ovat pehmeämpiä tuoden oman rauhallisuuden pimenevine iltoineen kasvien valmistautuessa lepäämään seuraavaa kesää varten. Itsekin laskeudun uudenlaiseen vireeseen. Välillä tuntuu ettei tämä ihmisten maailma osaa lukea lainkaan vuodenaikojen tarjoamaa sykettä. Kesällä otamme rennosti, kun luonto on täydessä sykkeessä ja tuottaa uutta elämää energisoiden myös meidät ihmiset. Kun luonto alkaa rauhoittua ja kerätä voimia tulevaan kesään, kiihtyy meidän ihmisten tahti. Painamme kuin arosudet saaliin perässä, vaikka energiataso laskee syksyn pimeiden myötä pikkuhiljaa. 

Usein olen miettinyt millainen olisin tavoiltani, tottumuksiltani ja persoonaltani, jos olisin elänyt elämääni maassa, jossa vuodenaikojen vaihteluita Suomen tapaan ei ole. Kuka olisin silloin?