Tekemisen riemu



Esikoiseni on kuvannut oikeastaan koko elämänsä; enimmäkseen eläimiä ja luontoa. Toinen rakas harrastus on ratsastaminen ja sen mukana tullut kaikenlainen hevosiin liittyvä toiminta. Äitinä on ilo nähdä esikoisen kehittyminen ja intohimon palo asioihin. Tämän tiimoilta syntyi yhteinen ajatus vuonna 2016 järjestää valokuvanäyttely esikoiseni kuvista, jotka hän kuvasi Islannissa töissä ollessaan. Tämä kaikki on yhdistänyt meitä paljon ja huomenna on se hetki, jolloin näyttely on totta. 

Molemmat olemme oppineet paljon tällä yhteisellä matkalla kohti näyttelyä. Työtunteja ei olla laskettu, sillä tässä on saanut yhdistää molempien intohimoja ja mikä parasta kasvaa yhdessä monessa asiassa. Organisointitaito on kehittynyt entisestään, uusien yhteistyökumppanien löytäminen ja yhteistyö on tuonut iloa, suunnittelutyö ja lopulta kaiken nivominen yhteen kuvien kehystämisenä koko perheen voimin on ollut hieno matka yhdessä ja yksilöinä. Olemme oppineet toisistamme uusia asioita, löytäneet itsestämme uusia taitoja, puhaltaneet yhteen hiileen ja saaneet myös useita ystäviä mukaan prosessiin. Kiitos tästä kaikille.

Kaikesta tästä on lämmin tunne sydämessä. Kun päättää tehdä jotain ja vie sitä eteenpäin askel askeleelta, tehden yhteistyötä, kunnioittaen kaikkien osaamista ja nauttien yhteistyöstä, on lopputulos paras kiitos. 

Elämä pysäyttää värien ja tapahtumien edessä



Läheiset ihmiset ja ystävyys ovat minulle elämäni kivijalka. Eilinen auringonlasku loi sykähdyttävät puitteet ystävyydelle, muistelemiselle ja läsnäololle. Nuo helmiäispilvet auringonkajossa elähdyttivät kaiken ympärillään. Helmiäispilvien loistokkaat värit saivat sydämeen lämpimän olon. 

Sain jakaa tämän kauneuden esikoiseni kanssa. Molemmat kuvaten jaoimme yhteisen hetken juuri siten, miten kaksi intohimoista kuvaajaa sen tekee. Etsien kauneinta kohtaa, löytäen sen välillä juuri samasta paikasta. Väistellen toistemme näkymää, kuvaten, ihaillen. Ja lopulta yhdessä todeten miten kaunista, miten kaunista.

Tämän kuvan omistan omalle isälleni ja äidilleni, joilla juuri nyt on 55 yhteisen avioliittovuoden jälkeen risteyskohta. Aivoinfarkti pysäytti ja nyt he, kuten me vierellä tukien, menemme eteenpäin päivän kerrallaan. Nauttien jokaisesta edistysaskeleesta ja yheisestä hetkestä. Rakkaus on, rakkaus on.

Talvipäivä vie saareen


Talvi tuo mahdollisuuden mennä saareen ilman venettä. Auringonpaisteisena päivänä pakataan eväät reppuun, otetaan pulkka mukaan ja suunnataan järvenjäälle nauttimaan. On rauhoittavaa seurata pilkkijöiden ajatonta ja hypnoottista harrastusta. Toisinaan he jättävät kaloja jäälle. Silloin koirilla on ilo irti ja nenä ohjaa heidän kulkuaan. Taattu välipala hotkaistaan vauhdilla ettei vaan oma ihminen tule ryöstämään herkkusaalista.

Saareen saapuminen on juhlava hetki. Nuotion sytyttäminen on ikiaikainen rituaali, jota jokainen seuraa hiljaisen lumoutuneena. Tuon jälkeen lapset kirmaavat usein tutkimaan saaren mahdollisuuksia aikuisten rauhoittuessa yhteiseen keskusteluun. Jossain vaiheessa nuotion liekit vievät ajatukset sisäiseen maailmaan; ollaan läsnä yhdessä ja itselle. Sanaton yhteys on voimakas tuossa hetkessä.

Tulenliekki lepattaa leikitellen ja houkuttelee lopulta lapsetkin yhteiseen eväshetkeen ja lämmittelemään. Nuotiolla on ihmeellinen voima vetää ihmiset yhteen. Se lumoaa aina,