Kokovartaloiloinen koiramme

Elämänrytmi on viimeisen vuoden ajan ollut täyteläinen. Työelämä on ollut antoisaa ja välillä hyvin vaativaakin. Sen vastapainona ja maadoittaja hetkeen on tämä kaunis lahja Bulgariasta. Aida, rakas koiramme. 

Elämässäni on lähes aina ollut koira pieniä hengähdystaukoja lukuunottamatta. Nuo tauot ovat olleet hetkiä, jolloin edesmennyt ilontuoja on nukkunut pois ja ikävä ei ole vielä antanut lupaa uudelle tulokkaalle. On pitänyt ensin tasoittaa mieli rakkaille muistoille ennen uuden sydämenvaltaajan saapumista. 

Aida sulatti sydämeni ensihetkestä, kun näin hänen kuvansa netissä. Pieni, hentoinen olento, jonka katse pureutui sydämenisopukoihin. Se oli rakkautta ensihetkestä. Aida saapui meille joulukuussa ja kotiutui samantien. Katseli kysyvästi hetken aikaa eteisessä uutta kotiaan ja asettautui sen jälkeen käärölle sohvalle. Siinä pieni nukkui aamuun asti. Se onnentunne rinnassani oli lähes pakahduttava. Siinä se oli, koiramme, jota olimme odottaneet syyskuusta lähtien. Nyt tämä oli totta. 

Ja elämä on jatkunut tuosta ensihetkestä lähtien kotoisana. Pieni kokovartaloiloinen koiramme muistuttaa päivittäin mikä elämässä on tärkeää. Kun lähdemme aamukävelylle, nuo pienet hoikat tassut liitävät ilosta kohtaamaan aamun seikkailut. Jokainen käpy on mahdollisuus leikkiin ja iloon, jokainen vastaantulija hännänheilutuksen arvoinen. Ja iltaisin iskee villi, pienestä koirasta purkautuu vintiöenergiaa ja askellus on kuin sadusta missä jalat elävät omaa elämäänsä kiitäen ja ilakoiden. Vartalo tulee perässä. Ja nuo korvat ovat ilmeikkäimmät ikinä. Pelkästään niiden seuraaminen tuottaa suurta iloa. Ne itsessään kertovat tarinaa. Ne saavat hymyilemään myös vastaantulijat. 

Tämä pieni kokovartaloiloinen koiramme on opettanut minulle pyyteettömän rakkauden sanomaa ja hetkessä elämistä. Kaiken kaikkiaan ne ovat asioita, jotka merkitsevät. Rakkaus on tässä, sinun pitää vaan pysähtyä aistimaan se. 

Oma läsnäolon ja pienien ilojen lähettiläämme

Tämä pieni rakas olento on ollut elämässämme jo seitsemän vuoden ajan. Tänä vuonna pojan kunto on ollut vaihteleva, mutta elämänhalu suuri. Taas elämme sitä hetkeä, että terveyden kanssa on haaste. Istun nytkin tippa silmässä ja sydämeni sykkii täysin tälle pienelle rakkaalle marsullemme. Hänen hyvinvoinnilleen.

Kun pojat tulivat kotiimme seitsemän vuotta sitten, ihmettelin, miten tuollaisten olentojen kanssa eletään, Olin siihen saakka ollut koira- ja kissaihminen. Suruksemme toinen pojista kuoli jo 2,5 -vuotiaana selvittämättömään riutumiseen. Hoidosta huolimatta hän nukkui yöllä pois vuosia sitten.

Tuon menetyksen myötä tämä poika tuli entistä tiivimmästi osaksi perhettämme. Meistä tuli hänen keskustelukummppaneita, vai olisiko se sittenkin toisin päin. Sitä mietin, kun ystäväni sanoi, että tämä pieno olento on uskomattoman täynnä rakkautta, viisautta ja on selvästi tullut opettamaan meidän perheelle elämän pienien ilojen tärkeyden. Tämä kaikki pitää täysin totta. Logan on meidän pieni Zen munkkimme. 

Loganin mukana olemme oppineet hetkestä nauttimisesta ja pyytettömästä rakkaudesta paljon. Oppineet, että rakastavan läsnäolon tuntee ollessaan sen äärellä. Siihen ei tarvita yhteistä puhuttua kieltä.