Talvipäivä vie saareen

Talvi tuo mahdollisuuden mennä saareen ilman venettä. Auringonpaisteisena päivänä pakataan eväät reppuun, otetaan pulkka mukaan ja suunnataan järvenjäälle nauttimaan. On rauhoittavaa seurata pilkkijöiden ajatonta ja hypnoottista harrastusta. Toisinaan he jättävät kaloja jäälle. Silloin koirilla on ilo irti ja nenä ohjaa heidän kulkuaan. Taattu välipala hotkaistaan vauhdilla ettei vaan oma ihminen tule ryöstämään herkkusaalista.

Saareen saapuminen on juhlava hetki. Nuotion sytyttäminen on ikiaikainen rituaali, jota jokainen seuraa hiljaisen lumoutuneena. Tuon jälkeen lapset kirmaavat usein tutkimaan saaren mahdollisuuksia aikuisten rauhoittuessa yhteiseen keskusteluun. Jossain vaiheessa nuotion liekit vievät ajatukset sisäiseen maailmaan; ollaan läsnä yhdessä ja itselle. Sanaton yhteys on voimakas tuossa hetkessä.

Tulenliekki lepattaa leikitellen ja houkuttelee lopulta lapsetkin yhteiseen eväshetkeen ja lämmittelemään. Nuotiolla on ihmeellinen voima vetää ihmiset yhteen. Se lumoaa aina,

Talven raikas kosketus

Ensin laskeutui syksyn pimeys. Valon juhla alkoi heti lumihiutaleiden hennon kosketuksen myötä. Taivaankannen pimeys vaihtui maaäidin valkoisen valon syleilyyn. Tummat puunrungot hohtavat nyt valoa niin meille ihmisille kuin eläimillekin. Kauneus ympäröi meitä joka puolelta valkoisen eri sävyin.

Maailmasta tulee jollain tapaa pehmeämpi ja levollisempi talven myötä. Oi kuinka nautinkaan siitä sinisestä hetkestä, joka halaa meitä lempeydellään juuri ennen pimeää. Se saa minut haltioitumaan yhä uudelleen. Tuo hetki pysäyttää ja tuntuu kuin olisin niin menneessä, nykyisyydessä kuin tulevassakin tässä ja nyt. 

Penkillä piipahtaen

Monta kertaa olen istunut tuolla penkillä katsellen maisemaa. Kesällä lempeästi liplattelevaa vettä, mikä vetää katseen puoleensa antamatta sen ulottua vastarannalle saakka. Laineiden tanssi lumoaa ja vanhat puut kuiskivat tarinoita menneiltä ajoilta. Saavat minut pohtimaan millainen maisema olikaan ukkini nuoruusaikaan.

Pakkassäässä penkille istuessani veden taika on piilossa. Katseeni kantaa yli jään kohdaten piipuista tupruavan savun. Sen soljuessa pilvipeittona tiedän lämmön leviävän kaupungin koteihin. Enää ei pirtin mummon ja papan tarvitse hakata halkomotteja selvitäkseen talven kylmyydestä. Talvi ei ole taistelua selviytymisestä. Hyvillä mielin voivat levätä lämpimässä.