Oodi metsälle

Aamuisin metsä herättää minun syvimmät tuntoni, kun nautin sen rauhasta yhdessä koirani kanssa. Aamuinen metsä saattaa lempeästi kohti päivän aherrusta ja juurruttaa syvälle olennaisen äärelle. Tänä aamuna tuo rauha puhkesi runoksi.

"Oi metsä, rakkaani. Sinun kosketuksesi tekee minusta vahvan, sinun kauneutesi lempeän, Sinä hoidat minua rauhallasi, joka lepää jokaisella oksallasi, tuikkii lintujen lauluissa ja tuoksuu kosteina kesäaamuina. Sinä olet minun temppelini kesän vehreydessä ja talven tuiskuissa, kauniiden lumiviittojen levätessä kuin kattona pääni yllä. Sinä otat minut aina vastaan juuri sellaisena kuin olen - syyttämättä, väheksymättä, nähden sieluuni saakka. Hiljaisuutesi on syleilevä äidin syli, puhdistava kosketus toisinaan niin vaativan maailman keskellä."

Kiitos metsä. Sinä sykit elämänenergiaa auringonsäteiden valossa ja tuot rauhan kuutamossa.

Omat juuret tasapainon tukipilareina

Sunnuntai. Mielenrauha. Taustalla soi Aki Sirkesalo ja ajatukset kantautuvat omaan lapsuuteen mummojen kesäpaikkaan. Mummojen kesäisen elämäntavan voi vieläkin aistia tuossa satavuotiaassa hirsimökissä. Heidän läsnäolonsa ja tuo ajaton tunnelma, joka loi turvallisuutta ja tyyneyttä, on edelleen läsnä. 

Lehtien vuosikerroilla ei ole mitään väliä. On kiva katsella kuvia vuosien ja vuosikymmenten takaa ja päästä aikamatkalle. Istua punaisella tuolilla tai köllötellä sängyllä kuten lapsuudessa.

Vieläkin palaan tähän mummojen kammariin aina kun tarvitsen lepoa ja rauhaa. Kun maailma tuntuu liian kylmältä ja ahdistavalta. Paluu juurille virittää minut oikeaan rytmiin ja palauttaa tasapainon. Juuret. Toivon jokaisen omaavan ne.