Aurinkoinen pakkaspäivä ilontuojana

Aurinkoinen pakkaspäivä hymyilee minulle. Se muistuttaa pimeän kauden keskellä valon energisoivasta voimasta. Hankien kimaltelu sinisessä valossa on kuin tähtitaivas keskellä päivää. Liitto, joka vetää ihmiset kodeistaan jäälle hymyssäsuin. Laulussakin lauletaan "no onkos tullut kesä nyt talven keskelle..." Sellainen tunne sisälläni herää tuossa hetkessä.

Hangen rouske kengän alla ja se hykerryttävä tunne, kun heittäytyy tekemään lumienkeleitä yhdessä lapsien kanssa. Sieltä ylösnouseminen onkin haaste, jos haluaa säilyttää enkelin ilman suurempia nousun aiheuttamia "ruttuja". Siinä haaste seuraavalle pakkaspäivän retkelle sinullekin. 

Aurinkoa ja iloa kaikille. 

Hämärän hyssyssä on hyvä viettää hiljaiseloa

Hiljaiselo. Sitä olen pitänyt tarkoituksella marsupoikamme kuoleman jälkeen. Se tekee ihmiselle välillä hyvää. Kun on surun aika, on sille annettava tilaa. Silloin voi rauhoittua, olla läsnä itselleen ja käydä läpi sitä yhteistä, jonka sai kokea yhdessä. Lempeästi katsoa yhteisiä vuosia - itkeä, nauraa, painaa sydämeen muistoina, kaipauksena, rakkautena.

Näin itsenäisyyspäivänä muistan myös omia isovanhempia kiitollisena. Heidän aikansa ja elämänkokemukensa olivat hyvin erilaisia ja kaikessa inhimillisyydessään kuitenkin hyvin samanlaisia; iloa, surua, odotuksia, kaipausta, toivoa, rakkautta. Maailma muuttui heidän elinaikanaan agraariyhteiskunnasta tietoyhteiskunnaksi. Kehityskaari, jonka pyörteissä on menty eteenpäin. Välillä varmasti päätä huimaten, silti varmoin askelin.

Näitä muistellessa hämäränhyssyssä sydämessä on lämmin olo. Elämä on tässä ja nyt, ja mennyt elää sisälläni tänäänkin.

R.I.P. rakas marsupoikamme

Tiistaina oli suuren surun päivä. Aamulla rakas kuopukseni löysi rakkaan marsupoikansa kuolleena pesästään. Siinä poika lepäsi niin rauhallisena puoliksi majassaan ja puoliksi sen ulkopuolella oviaukossa kyljellään. Itku ja parku oli sydäntä järisyttävä. Oma suru painoi samalla rintakehää ja kun nostin pojan syliin purskahdin itsekin itkuun. Sitä riitti iltaan asti ja edelleen tulee kyyneleet, kun ajattelen marsupoikaamme. Nytkin. 

Tuona aamuna suunnitelmat menivät uusiksi. Kuopukseni teki kenkälaatikosta kauniin arkun, jonne laitoimme heinäpedin ja muistoesinteitä. Se oli tärkeä hetki. Sitten matkasimme koiramme Kiki mukaanlukien esikoiseni luo. Mökille ajo tuntui ikuisuudelta. 

Hautajaiset mökillä antoivat meille kaikille mahdollisuuden hyvästeihin. Niihin osallistui myös koiramme Kiki, joka siihen asti juoksenteli pitkin mökin metsiä. Kun hauta oli kaivettu ja laskimme Loganin hautaan, tuli Kiki ja tuijotti sinne pitkään. Olen varma, että Kiki jätti myös hyvästit pikkuveljelleen.

Kiitos, että saimme nauttia elämästä yhdessä yli seitsemän vuotta <3 <3 <3

Oma läsnäolon ja pienien ilojen lähettiläämme

Tämä pieni rakas olento on ollut elämässämme jo seitsemän vuoden ajan. Tänä vuonna pojan kunto on ollut vaihteleva, mutta elämänhalu suuri. Taas elämme sitä hetkeä, että terveyden kanssa on haaste. Istun nytkin tippa silmässä ja sydämeni sykkii täysin tälle pienelle rakkaalle marsullemme. Hänen hyvinvoinnilleen.

Kun pojat tulivat kotiimme seitsemän vuotta sitten, ihmettelin, miten tuollaisten olentojen kanssa eletään, Olin siihen saakka ollut koira- ja kissaihminen. Suruksemme toinen pojista kuoli jo 2,5 -vuotiaana selvittämättömään riutumiseen. Hoidosta huolimatta hän nukkui yöllä pois vuosia sitten.

Tuon menetyksen myötä tämä poika tuli entistä tiivimmästi osaksi perhettämme. Meistä tuli hänen keskustelukummppaneita, vai olisiko se sittenkin toisin päin. Sitä mietin, kun ystäväni sanoi, että tämä pieno olento on uskomattoman täynnä rakkautta, viisautta ja on selvästi tullut opettamaan meidän perheelle elämän pienien ilojen tärkeyden. Tämä kaikki pitää täysin totta. Logan on meidän pieni Zen munkkimme. 

Loganin mukana olemme oppineet hetkestä nauttimisesta ja pyytettömästä rakkaudesta paljon. Oppineet, että rakastavan läsnäolon tuntee ollessaan sen äärellä. Siihen ei tarvita yhteistä puhuttua kieltä. 

Talven raikas kosketus

Ensin laskeutui syksyn pimeys. Valon juhla alkoi heti lumihiutaleiden hennon kosketuksen myötä. Taivaankannen pimeys vaihtui maaäidin valkoisen valon syleilyyn. Tummat puunrungot hohtavat nyt valoa niin meille ihmisille kuin eläimillekin. Kauneus ympäröi meitä joka puolelta valkoisen eri sävyin.

Maailmasta tulee jollain tapaa pehmeämpi ja levollisempi talven myötä. Oi kuinka nautinkaan siitä sinisestä hetkestä, joka halaa meitä lempeydellään juuri ennen pimeää. Se saa minut haltioitumaan yhä uudelleen. Tuo hetki pysäyttää ja tuntuu kuin olisin niin menneessä, nykyisyydessä kuin tulevassakin tässä ja nyt. 

Penkillä piipahtaen

Monta kertaa olen istunut tuolla penkillä katsellen maisemaa. Kesällä lempeästi liplattelevaa vettä, mikä vetää katseen puoleensa antamatta sen ulottua vastarannalle saakka. Laineiden tanssi lumoaa ja vanhat puut kuiskivat tarinoita menneiltä ajoilta. Saavat minut pohtimaan millainen maisema olikaan ukkini nuoruusaikaan.

Pakkassäässä penkille istuessani veden taika on piilossa. Katseeni kantaa yli jään kohdaten piipuista tupruavan savun. Sen soljuessa pilvipeittona tiedän lämmön leviävän kaupungin koteihin. Enää ei pirtin mummon ja papan tarvitse hakata halkomotteja selvitäkseen talven kylmyydestä. Talvi ei ole taistelua selviytymisestä. Hyvillä mielin voivat levätä lämpimässä.

Voimapuu veden äärellä

Kuinka pitkään tämä voimapuu onkaan seissyt tässä, järvenrannassa, aistien elämänkulkua ja kuunnellen eri ihmisten tarinoita läpi vuosikymmenten, jopa läpi vuosisatojen? Minua se kutsuu luokseen ympäri vuoden. Puun läheisyydessä tulee levännyt olo ja veden kaunis ääni luo soljuvuuden tunteen joka sopukkaan.

Talvella voimapuun oksien ojentuminen veden päälle saa uuden ulottuvuuden. Oksat tarjoavat suojaa pikkulinnuille ja oraville. Korkealta oksien suojista niistä jokainen löytää paikkansa. Vahvoina ikivihreät koukeroiset kurottavat kohti etelää kuin kaivaten kesään. 

Kun kosketan puun kaarnaa, joka polveilee kuin kauniisti vanhentuneen ihmisen iho kertoen tarinoita eletystä elämästä, mieleni rauhoittuu, ja koen vahvana juurtumisen tunteen. Kuulun tähän paikkaan. Tässä on hyvä olla juuri tällaisena.