Rakkaus on suuri voima - välillä se tulee koiran muodossa elämäämme

Aida tuli meille joulukuussa 2017. Jännityksellä odotimme hänen kotiutumistaan ja monta kertaa mietimme mitä kaikkea tämä pieni nautintolinjainen Bulgarian trubiaali tuo tullessaan. Kuinka pian hän kotiutuu Suomeen ja meidän perheen koiraksi? Kuitenkin vahvasti tunsin sisälläni, että tämä pieni, hento olento oli tarkoitettu tulemaan juuri meidän elämään. Olimme valmiit vastaanottamaan pikkuisen kotiimme. 

Aida saapui Helsinki-Vantaan lentoasemalle kuljetushäkissä muutaman muun koiran ja kissan kanssa samalla lennolla. Nuo odotuksen hetket tuntuivat erittäin loputtomille. Malttamattomuus kohdata keuli tuolloin tunteena sisälläni. Samalla tiedostin, että oma rauhallisuus on tärkeää tälle pienelle matkaajalle, kun kohtaamme ensi kerran. Lopulta tämä hetki oli käsillä ja häkin kaltereiden välistä meitä katsoi mitä kaunein ja lempein silmäpari. Ensin hieman perääntyen, sitten herkkupalan eli makkarasiivun voimalla lähietäisyydelle tullen. Rohkeus voitti ja ensimmäinen lipaus sinetöi sydämeeni onnen. Aida oli juuri se pieni koira, joka oli tarkoitettu meille. Yhteys syttyi heti, sanoja ei tarvittu. Se oli rakkautta ensisilmäyksellä.

Aida matkasi kanssamme kotiimme suoraan kentältä. Matkan ajan tuo pieni suloisuus nukkui väsymystään ja hämmennystään pois. Välillä heräten ja ihmetellen minne matka vie, ketä ovat nämä uudet ihmiset. Ja kotiin saapuessamme Aida asteli hieman arkana sisään, katseli rauhallisena ympärilleen eteisaulassa ja hyppäsi sohvalle nukkumaan. Se oli siinä. Aida adoptoi meidät ja kotimme omakseen. Ja edelleen tänäkin päivänä tämä pieni nautintolinjainen ihme käpertyy tyytyväisenä sohvalle ja hymyilee unissaan <3

Oodi metsälle

Aamuisin metsä herättää minun syvimmät tuntoni, kun nautin sen rauhasta yhdessä koirani kanssa. Aamuinen metsä saattaa lempeästi kohti päivän aherrusta ja juurruttaa syvälle olennaisen äärelle. Tänä aamuna tuo rauha puhkesi runoksi.

"Oi metsä, rakkaani. Sinun kosketuksesi tekee minusta vahvan, sinun kauneutesi lempeän, Sinä hoidat minua rauhallasi, joka lepää jokaisella oksallasi, tuikkii lintujen lauluissa ja tuoksuu kosteina kesäaamuina. Sinä olet minun temppelini kesän vehreydessä ja talven tuiskuissa, kauniiden lumiviittojen levätessä kuin kattona pääni yllä. Sinä otat minut aina vastaan juuri sellaisena kuin olen - syyttämättä, väheksymättä, nähden sieluuni saakka. Hiljaisuutesi on syleilevä äidin syli, puhdistava kosketus toisinaan niin vaativan maailman keskellä."

Kiitos metsä. Sinä sykit elämänenergiaa auringonsäteiden valossa ja tuot rauhan kuutamossa.

Virtaavan veden taika

Vesi on aina merkinnyt minulle elämää. Vesi hyväilee kehoa ja sen solina saa mielen vapautumaan. Vesi on myös vapaa, jopa pakkaskelin keskellä sillä on voima virrata suurella jylyllä ja vangita katsojansa äärelleen. Korvia huumaavassa, jalkoja tärisyttävässä konsertissa koko muu maailma katoaa ympäriltä. Sydän alkaa sykkiä veden tahtiin ja joka solu täyttyy uskomattomasta voimasta. Minusta tulee osa luontoa sillä hetkellä. 

Vesi on yhtä aikaa kova ja pehmeä, joillekin myös pelottava voimassaan. Virtaava vesi kuljettaa tarinaa ja sen äärellä oma elämänpolku heijastuu omiin silmiin. Talvella virtaavan veden voima on minulle entistä kiehtovampi. Se kuvastaa raakaa voimaa, jota edes talven syleily ei kahlitse. Muu luonto ympärillä huokaa hiljaa talvilevossaan ja samaan aikaan vesi jatkaa kulkuaan eteenpäin. Villinä. Vapaana. Voimakkaana. Minua tämä voima vahvistaa, vie mukanaan ja vaivuttaa lämpimään hyväilyyn huumaavin sävelin. Vesi on elämä.

Puu tarinankertojana

Puut ovat aina olleet minulle tärkeitä. Tähän tarinankertojaan tutustuin Tallinnassa iltakävelyllä. Olin ison tien toisella puolella, kun katseeni kiinnittyi tähän upeaan luonnon luomukseen. Pysähdyin ja katselin sitä hetken.

Tien ylittäminen vilkkaasti liikennöidyn tien varrella vei oman aikansa ja se antoi mahdollisuuden ihailla tätä herkkää ja samalla niin vahvaa ystävää pysähtymisenkin jälkeen hieman kauempaa. Katulampun valossa sen oksat paikka paikoin hohtivat valoa luoden varjojen kanssa puhuttelevan kontrastin. Oksat leikittelivät näin hentojen lehtien ja vahvojen oksien vuoropuhelussa - tarjoten katsojalleen elämyksen siinä hetkessä. Puu vangitsi minut ihailemaan itseään.

Kun pääsin puun juurelle ja katsoin sitä ylöspäin sydämeni täyttyi ilosta. Toivon sinun kokevan tuon saman ilon katsellessasi tarinankertojaa. Uskon, että jokainen kuulee tarinan juuri siten kuin on tarkoitettu. 

Ken keinua heijaa - ajan spiraalin kaikuja

Luonto on minulle paikka, jossa lepään ja eheydyn. Siellä ajatukset selkiytyvät, sielu lepää ja päänsisäiset melskeet rauhoittuvat asettuen uomiinsa. Luonto hoitaa hiljaisuudella. Tuon hiljaisuuden myötä sisin löytää vastauksia, joita arjen keskellä ei kuule. 

Sienten etsiminen yhdessä ystävien kanssa vei minut taas uuteen metsään, uusiin tuoksuihin, uusien kallioiden äärelle, hakkuualueiden yli ja suojärvien reunoille. Ja sieltä kaiken keskeltä löysin luontoäidin rakentamat keijujen keinut. Haltioiduin täysin. 

Ensin havaitsin yhden, joka sai kaiken muun tippumaan mielestäni. Oli vain tämä keinu, vesipisarat seitin helminä ja hiljaisuus. Kauneus täytti minut. Mieleeni nousi muistot omasta lapsuudesta ja siitä kuinka vanhempani keinuttivat minua ja siskoani lakanan sisällä. Oi sitä riemua ja jännityksen tunnetta vatsanpohjassa, mikä purkautui kikatuksena. Siinä hetkessä ei ollut mitään muuta. Sydän täyttyi ilosta ja iholla kupli riemu.

Keijun keinu lumosi minut. Oman lapsuusmuiston myötä ajan spiraali kietoutui tähän hetkeen ja vei ajatukseni vanhempieni luo. Olin yhtäaikaa se pikku-Ritu ja aikuinen nainen, joka huolehtii asioista, kantaa vastuun ja kipuilee välillä ajan hampaissa. Tuossa hetkessä minulla oli mahdollisuus olla se lapsi, joka sai viettää monia hauskoja hetkiä isin kanssa, kietoutua noihin muistoihin. Ja se aikuinen, joka vuorostaan saa nyt viettää hetkiä vanhenevan ja niin hauraalta tuntuvan isin tukena äitini rinnalla vastuun kantaen. Kyyneleet vierivät ja kaipasin tuntemaani isiä.

Ja sitten käännyin ympäri paikaltani ja näin kuinka keinuja kimmelsi metsänpohjalla mihin vain silmänsä käänsi. Olin keskellä keinulaa. Ilo kiepautti kierroksen vatsassa ja levisi euforiana kehoon. Siinä sain olla keskellä metsän ihmettä ja hiljaisuuden sinfonia soi sisälläni, silmissä kimmelsi keinujen vieno värinä. Jokin sisälläni sanoi, se on edelleen sinun oma isi.

Tutustumisen kautta rakkauteen

Pieni koiranpentu on aina uusi haaste, uusi elävä olento, johon tutustua ja luoda hyvä vuorovaikutussuhde. Suhteen luominen vie aina oman aikansa ja tämän vinkeän aussipennun kanssa alkutahdit tuntuivat hyvin haastavilta ja pentu jopa vieraalta. Toki kyseessä on esikoiseni koira, jonka saimme hoitoon luoksemme 4 kuukaudeksi. Tätä ennen olimme yhdessä joulunseudun, jolloin haimme pennun kasvattajalta ja yhteinen elämäntaival alkoi.

Pienenä karvapallerona neiti näytti jo luonteensa. Pieni, ehtiväinen ja erittäin määrätietoinen alfanaaras oli tullut elämäämme. Suloinen ulkokuori kätki sisälleen melkoisen naskalihampaan, joka tykkäsi hajottaa ihan mitä vaan minkä hampaisiinsa sai. Sekaan mahtui niin kenkiä, sängynpäätyjä kuin erilaisia voideputkiloita ja hygieniatarvikkeita. Myös meidän nilkat olivat koetuksella, kun neiti yritti luonteenomaisesti paimentaa laumaansa.

Tähän kuvahetkeen minun ja Eon suhde on lämmin, syvä ja molemminpuolinen. Eowyn on vienyt täysin sydämeni ja aamuhalit sekä iltavilli kuuluvat elämäämme. Yhteiset kävelyretket ja metsävillit saavat minut hymyilemään sielunsyvyyksiin saakka. Yhteinen tutustuminen on tuonut meidät tähän hetkeen, missä tietää mitä tuo pieni hassu eläin tekee seuraavaksi. Kuten tässä kuvassa... yhtäkkiä Eowyn huomasi olevansa järvessä ja pinkaisi peruuttaen sieltä kiireellä pois, juosten pitkin mustikkapuskia häntä torvella. Poskeni kipeytyivät naurusta. Kuinka tätä hassuttelijaa rakastankaan.

Luonnonhelmassa

Sukumme mökki on minulle paikka, jossa voin nauttia luonnonhelmassa, kaukana kaupungin äänistä, hiljaisuudesta, tuoksuista ja uskomattoman rikkaasta äänimaisemasta. Täällä tunnen olevani osa luontoa, sen ikiaikaisuutta ja kauneutta. Kukat tuoksuvat, lintujen lauluun ei sekoitu kaupungin ääniä ja mökin rauhoittava olemus yhdistää minut sukupolviin ennen minua. 

Sielu rauhoittuu. Kauneus ympäröi. Minä olen yhtä luonnon kanssa ajattomassa maisemassa.