Valoa tulevaan vuoteen 2017

Mennyt vuosi on ollut haasteellinen, innostava, tunteitaherättävä, kasvattava, kehittävä, täynnä rakkautta ja uusia ahaa-elämyksiä. Hyvä vuosi.

Tänään toivotamme tervetulleeksi uuden vuoden. Otetaan se vastaan avosylin ja mielenkiinnolla. Olkoon se meille kaikille antoisa ja tuokoon mukanaan sopivia haasteita, ilonaiheita ja rakkautta <3

Valoa ja iloa vuoteen 2017!

Elämän hauraus ja uusi elämä

Välillä on vaan keskityttävä hengittämään ja olemaan. Sellainen on ollut tämä viimeinen kuukausi. Ensin nukkui pois meidän rakas marsumme Logan ja viikko ennen joulua jouduimme tekemään vaikean päätöksen - rakas Kiki koiramme nukutettiin vehreille niityille. Tunteiden riistävyys vei syviin vesiin.

On hyvä antaa surulle oma aikansa. Itkeä, kaivata, surra, voida pahoin, tuntea ristiriitaisia tunteita, käydä niitä läpi... Ja lopulta tuntea kiitollisuutta yhteisistä ihanista vuosista.

Esikoisemme oli ehtinyt tehdä päätöksen oman koiran hankinnasta. Tämä pieni villikko tuli luoksemme juuri ennen jouluaattoa. Otti heti omakseen Kikin petin ja lelut. Samasta vinkuhäntäpallosta tuli vauvankin suosikki. Siinä hetkessä sulautui suru ja ilo kiepille. Elämä jatkuu.

Aurinkoinen pakkaspäivä ilontuojana

Aurinkoinen pakkaspäivä hymyilee minulle. Se muistuttaa pimeän kauden keskellä valon energisoivasta voimasta. Hankien kimaltelu sinisessä valossa on kuin tähtitaivas keskellä päivää. Liitto, joka vetää ihmiset kodeistaan jäälle hymyssäsuin. Laulussakin lauletaan "no onkos tullut kesä nyt talven keskelle..." Sellainen tunne sisälläni herää tuossa hetkessä.

Hangen rouske kengän alla ja se hykerryttävä tunne, kun heittäytyy tekemään lumienkeleitä yhdessä lapsien kanssa. Sieltä ylösnouseminen onkin haaste, jos haluaa säilyttää enkelin ilman suurempia nousun aiheuttamia "ruttuja". Siinä haaste seuraavalle pakkaspäivän retkelle sinullekin. 

Aurinkoa ja iloa kaikille. 

Hämärän hyssyssä on hyvä viettää hiljaiseloa

Hiljaiselo. Sitä olen pitänyt tarkoituksella marsupoikamme kuoleman jälkeen. Se tekee ihmiselle välillä hyvää. Kun on surun aika, on sille annettava tilaa. Silloin voi rauhoittua, olla läsnä itselleen ja käydä läpi sitä yhteistä, jonka sai kokea yhdessä. Lempeästi katsoa yhteisiä vuosia - itkeä, nauraa, painaa sydämeen muistoina, kaipauksena, rakkautena.

Näin itsenäisyyspäivänä muistan myös omia isovanhempia kiitollisena. Heidän aikansa ja elämänkokemukensa olivat hyvin erilaisia ja kaikessa inhimillisyydessään kuitenkin hyvin samanlaisia; iloa, surua, odotuksia, kaipausta, toivoa, rakkautta. Maailma muuttui heidän elinaikanaan agraariyhteiskunnasta tietoyhteiskunnaksi. Kehityskaari, jonka pyörteissä on menty eteenpäin. Välillä varmasti päätä huimaten, silti varmoin askelin.

Näitä muistellessa hämäränhyssyssä sydämessä on lämmin olo. Elämä on tässä ja nyt, ja mennyt elää sisälläni tänäänkin.

R.I.P. rakas marsupoikamme

Tiistaina oli suuren surun päivä. Aamulla rakas kuopukseni löysi rakkaan marsupoikansa kuolleena pesästään. Siinä poika lepäsi niin rauhallisena puoliksi majassaan ja puoliksi sen ulkopuolella oviaukossa kyljellään. Itku ja parku oli sydäntä järisyttävä. Oma suru painoi samalla rintakehää ja kun nostin pojan syliin purskahdin itsekin itkuun. Sitä riitti iltaan asti ja edelleen tulee kyyneleet, kun ajattelen marsupoikaamme. Nytkin. 

Tuona aamuna suunnitelmat menivät uusiksi. Kuopukseni teki kenkälaatikosta kauniin arkun, jonne laitoimme heinäpedin ja muistoesinteitä. Se oli tärkeä hetki. Sitten matkasimme koiramme Kiki mukaanlukien esikoiseni luo. Mökille ajo tuntui ikuisuudelta. 

Hautajaiset mökillä antoivat meille kaikille mahdollisuuden hyvästeihin. Niihin osallistui myös koiramme Kiki, joka siihen asti juoksenteli pitkin mökin metsiä. Kun hauta oli kaivettu ja laskimme Loganin hautaan, tuli Kiki ja tuijotti sinne pitkään. Olen varma, että Kiki jätti myös hyvästit pikkuveljelleen.

Kiitos, että saimme nauttia elämästä yhdessä yli seitsemän vuotta <3 <3 <3

Oma läsnäolon ja pienien ilojen lähettiläämme

Tämä pieni rakas olento on ollut elämässämme jo seitsemän vuoden ajan. Tänä vuonna pojan kunto on ollut vaihteleva, mutta elämänhalu suuri. Taas elämme sitä hetkeä, että terveyden kanssa on haaste. Istun nytkin tippa silmässä ja sydämeni sykkii täysin tälle pienelle rakkaalle marsullemme. Hänen hyvinvoinnilleen.

Kun pojat tulivat kotiimme seitsemän vuotta sitten, ihmettelin, miten tuollaisten olentojen kanssa eletään, Olin siihen saakka ollut koira- ja kissaihminen. Suruksemme toinen pojista kuoli jo 2,5 -vuotiaana selvittämättömään riutumiseen. Hoidosta huolimatta hän nukkui yöllä pois vuosia sitten.

Tuon menetyksen myötä tämä poika tuli entistä tiivimmästi osaksi perhettämme. Meistä tuli hänen keskustelukummppaneita, vai olisiko se sittenkin toisin päin. Sitä mietin, kun ystäväni sanoi, että tämä pieno olento on uskomattoman täynnä rakkautta, viisautta ja on selvästi tullut opettamaan meidän perheelle elämän pienien ilojen tärkeyden. Tämä kaikki pitää täysin totta. Logan on meidän pieni Zen munkkimme. 

Loganin mukana olemme oppineet hetkestä nauttimisesta ja pyytettömästä rakkaudesta paljon. Oppineet, että rakastavan läsnäolon tuntee ollessaan sen äärellä. Siihen ei tarvita yhteistä puhuttua kieltä. 

Talven raikas kosketus

Ensin laskeutui syksyn pimeys. Valon juhla alkoi heti lumihiutaleiden hennon kosketuksen myötä. Taivaankannen pimeys vaihtui maaäidin valkoisen valon syleilyyn. Tummat puunrungot hohtavat nyt valoa niin meille ihmisille kuin eläimillekin. Kauneus ympäröi meitä joka puolelta valkoisen eri sävyin.

Maailmasta tulee jollain tapaa pehmeämpi ja levollisempi talven myötä. Oi kuinka nautinkaan siitä sinisestä hetkestä, joka halaa meitä lempeydellään juuri ennen pimeää. Se saa minut haltioitumaan yhä uudelleen. Tuo hetki pysäyttää ja tuntuu kuin olisin niin menneessä, nykyisyydessä kuin tulevassakin tässä ja nyt.